Päihdehuoltolakiehdotus askel inhimillisempään kontrollipolitiikkaan Tapani Sarvanti Hallitus antoi eduskunnalle 30.11.1984 esityksen päihdehuoltolaiksi. Sillä kumottaisiin laki päihdyttävien aineiden väärinkäyttäjien huollosta (PAV-laki, 96/61 sekä irtolaislaki (57/36). Lakiehdotus inhimillistäisi merkittävästi sosiaali-, poliisi- ja oikeusviranomaisten suppeaan vähäosaisten ryhmään kohdistamaa kontrollia. Päihdehuoltolakiesityksen antamista on viivästyttänyt laaja sosiaali-, ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lainsäädännön sekä muiden sosiaalihuollon lakien uudistaminen. Ehdotetun päihdehuoltolain tavoitteena on kehittää päihdehuoltoa niin, että sen avulla voidaan ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja sekä edistää päihteiden ongelmakäyttäjien ja heidän läheistensä toimintakykyä ja turvallisuutta. Päihdehuolto sisältäisi näin ehkäisyn, hoidon ja huollon sekä ympäristön suojaamisen. Päihdehuollon kehittämistä ovat merkittävästi heikentäneet sen irtolaishuollolliset juuret, jotka lakiehdotuksella pyritään katkaisemaan kytkemällä päihdehuolto kiinteäksi osaksi muuta sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Alkoholin ja muiden päihteiden ongelmakäytön alkaessa koskettaa yhä laajempia väestöryhmiä ja tuotantoelämän tarpeiden muuttuessa on yhteiskunnan kontrollijärjestelmä joutunut mukautumaan uuteen tilanteeseen. Päihdekontrolli on siirtynyt yhä enemmän poliisilta ja oikeusviranomaisilta sosiaali- ja terveysviranomaisille. Ehkäisyn osalta vastuu siirtynee tulevaisuudessa entistä enemmän myös opetusviranomaisille. Esitetty päihdehuoltolaki täydentää sosiaalihuoltolakia. Se on selkeästi kaksiosainen jakautuen vapaaehtoisuuteen perustuvaan toimintaan sekä pakkotoimiin. Vapaaehtoisuuteen perustuva huolto Päihdehuoltolakiehdotus korostaa asiakkaiden kokonaiskuntoutuksen periaatetta, jonka mukaan henkilön koko elämäntilanne, erityisesti aineelliset seikat, on otettava huomioon hoidossa ja huollossa. Vastuu päihdehuollon järjestämisestä kunnassa olisi sosiaalilautakunnalla ja terveyslautakunnalla. Lisäksi korostetaan muiden tahojen, erityisesti raittius-, nuoriso-, ja koulutoimen tehtäviä. Uutta lakiehdotuksessa ovat velvoitteet, jotka osoitetaan sosiaalilautakunnille ja muille viranomaisille alkoholin sekä muiden päihteiden ongelmakäytön ehkäisemiseksi. Ehdotus tukee päihdehuollon laajenevaa osallistumista yhteiskuntapolitiikan sekä alkoholipolitiikan suunnitteluun. Lakiehdotus ei puutu työmarkkinaosapuolten toteuttamaan päihdeolojen säätelyyn. Sen perusteluissa korostetaan kuitenkin palvelujärjestelmän tehtävää tukea päihteiden ongelmakäyttäjien työssä pysymistä työvoiman tarpeessa tapahtuvista muutoksista huolimatta. Pakkotoimet Lakiehdotuksen mukaan sosiaali- ja terveysviranomaiset sekä poliisi huolehtisivat päihtyneiden käsittelystä ja päihteiden ongelmakäyttäjiin kohdistuvista pakkotoimista. Esityksessä ei ole tehty muutosehdotuksia lainsäädäntöön, jonka perusteella poliisi huolehtii päihtyneiden säilöönotosta. Myöskään ei ole esitetty muutoksia päihtyneiden käsittelystä annettuun lakiin (461/73), joka antaa poliisille mahdollisuuden eräiltä osin päättää pakkohuoltotoimista eli henkilön toimittamisesta sisäasiainministeriön alaisille selviämisasemille tai muihin hoito- tai säilytyspaikkoihin. Päihtyneiden käsittelystä annetun lain kumoamistarve, joka merkitsisi selviämisasematoiminnan kehittämisvastuun siirtämistä sosiaali- ja terveysviranomaisille, joudutaan selvittämään muussa yhteydessä. Maassamme käytävä huumausainekeskustelu on viime aikoina vajonnut valitettavalle tasolle ja sen yhteydessä on esitetty vaatimuksia pakkohoidon merkittävälle lisäämiselle. Paineista huolimatta ei lakiehdotuksessa ole esitetty erityistoimenpiteitä huumeiden ongelmakäyttäjien pakkohoidon järjestämiseksi. Narkomaanien hoitoon katsotaan voitavan soveltaa mielisairaslain tai päihdehuoltolakiesityksen säännöksiä sellaisenaan. Nähtäväksi jää, miten käyty keskustelu vaikuttaa lakiehdotuksen eduskuntakäsittelyyn. Voimassa olevan PAV-lain mukaiset edellytykset pakkotoimiin ryhtymiselle perustuvat voittopuolisesti seikkoihin, joiden on katsottu haittaavan yhteiskuntaa. Tällaisiksi perusteiksi on katsottu muun muassa perheen elatuksen laiminlyönti, häiritsevä käyttäytyminen asunnossa ja huoltoavun tarpeessa oleminen. Irtolaislain mukaisia edellytyksiä ovat kuljeksiva tai epäsiveellinen elämä sekä työn vieroksunta. PAV- ja irtolaislaki perustuvat pääasiallisesti asteittain tehostuvaan pakotteiden käyttöön, joka alkaa neuvonnasta ja päättyy työlaitokseen nyttemmin huoltolaan. PAV-lain mukainen, lääninoikeuden määräämä huoltolahoito on voinut kestää kaksi vuotta, jonka jälkeen huollettava on joutunut vielä vuodeksi valvontaan. Tänä aikana hänen liikkumisvapauttaan paikkakunnalta toiselle on voitu rajoittaa. Hallituksen esityksen mukaan henkilön pakkohoito olisi enää mahdollista vain kahdella edellytyksellä. Näitä olisivat henkilön oman terveyden vaarantuminen (terveysvaara) ja muiden henkilöiden turvallisuuden vaarantaminen väkivaltaisella käyttäytymisellä. Väkivaltaisuudeksi luettaisiin myös henkinen väkivalta, jolla on haluttu suojella erityisesti lapsia. Päätöksenteon ehdotetaan määräytyvän hoidon edellytyksen perusteella. Terveysviranomaiset määräisivät hoitoon terveysvaaran perusteella, sosiaaliviranomaiset ja lääninoikeus väkivaltaisuusedellytyksellä. Lääkäri huolehtisi toisen lääkärin antaman lausunnon perusteella päätöksenteosta, jonka tavoitteena olisi suojella henkilön omaa terveyttä. Hoito voisi terveysvaaran perusteella kestää viisi vuorokautta. Sosiaalitoimen johtava viranhaltija, eräissä tapauksissa myös sosiaalilautakunnan puheenjohtaja, huolehtisi lyhyestä, enintään viiden vuorokauden pakkohoidosta henkilön ollessa päihteiden käytön vuoksi väkivaltaisella tavalla vaarallinen ympäristölleen, etupäässä läheisilleen. Päätös olisi heti alistettava lääninoikeuden vahvistettavaksi. Pitempiaikaisesta, enintään 30 vuorokauden hoidosta päättäisi lääninoikeus sosiaalilautakunnan esityksestä. Pakkohoidon enimmäisaika ehdotetaan jo vallitsevan käytännön mukaisesti 30 vuorokaudeksi. Väkivaltaisuusperusteinen pakkohoito olisi mahdollista vain, jos vapaaehtoisuuteen perustuvat toimenpiteet eivät ole mahdollisia tai ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Pitempi, 30 vuorokauden pakkohoito olisi mahdollista vain, milloin lyhytaikainen hoito on osoittautunut riittämättömäksi. Edellytysten arviointia Päihteiden ongelmakäyttöön liittyvien pakkohoidon edellytysten kirjoittaminen ehdottoman yksiselitteisesti ja tiukat oikeusturvavaatimukset täysin takaaviksi on ilmeisen mahdotonta. Terveysvaaraperusteinen, ensiapuluonteinen pakkohoito, jonka tavoitteena on henkilön itsensä suojelu, on kohtuullisesti perusteltavissa päihde-ehtoisessa erityislaissa. Tietynasteisen oikeusturvan taannee kahden lääkärin osallistuminen päätöksentekoon. Väkivaltaisuuden johdosta toteutettavan pakkohoidon perustelu päihdehuollon palveluissa on sitä vastoin merkittävästi ongelmallisempaa. Hoitoväen taholta onkin esitetty ankaraa arvostelua, jossa väkivaltaisuusperusteisen pakkohoidon on katsottu olevan ristiriidassa päihdehuollon tavoitteiden ja periaatteiden sekä järkevän viranomaisten tehtävänjaon kanssa. Oikeusturvan kannalta on pidetty pulmallisempana sitä, että lyhytaikaisesta hoidosta päättävien henkilöiden koulutus ei aina antaisi riittäviä takeita tasapuolisuuden toteutumiseen. Jotta väkivaltaisuutta voitaisiin ongelmattomasti käyttää päihde-ehtoisen pakkohoidon perusteena, tulisi kyetä laatimaan määrittelyt sekä päihteiden ongelmakäytölle että väkivaltaisuudelle. On selvää, että mahdollisesti toteutettavan väkivaltaisuusperusteisen pakkohoidon kohderyhmänä tulisi etupäässä olemaan vaikeasti alkoholisoituneet henkilöt, jotka syystä tai toisesta ovat vuosikausia jatkaneet perheen sisäistä fyysistä väkivaltaisuuttaan ja työllistäneet kotikäyntejä tekeviä poliiseja. Ongelmatonta ei kuitenkaan ole määritellä, missä pakkohoitoa edellyttävä samaan aikaan esiintyvä päihteiden ongelmakäytön sekä henkisen ja fyysisen väkivallan aste on. Pakkohoitoa ei nykyisin voida mielisairaslain mukaisia toimenpiteitä lukuun ottamatta asiallisesti soveltaa perheväkivaltaan, johon ei liity päihteiden käyttöä. Kysymykseen tulevat vain poliisi- ja rikoslakien mukaiset toimenpiteet. Tarkastelemalla väkivaltaisuutta alkoholiin tai muihin päihteisiin liittyvänä tuetaan juoppoihin kohdistuvaa syntipukkiajattelua. Tärkeää olisi kuitenkin lähestyä perheväkivaltaa vuorovaikutusongelmana ilman päihdesidonnaisuutta. Näin luotaisiin edellytyksiä perheväkivaltaa ehkäisevän sovittelujärjestelmän valmistamiseksi laaja-alaisesti eri palvelualojen yhteistyönä. Asiakkaiden asema pakkohoidossa Pakkohoito koetaan nykyisin suurelta osin lähinnä henkilön säilyttämiseksi, mikä johtuu vanhoista perinteistä, huoltoloiden niukoista henkilöstövoimavaroista ja ensisijaisesti siitä, että pakkohoito ei kulttuurissamme yleensäkään näytä tuottavan tuloksia. Lakiehdotuksessa tuetaan pakkohoidon sisällön kehittämistä ja korostetaan henkilöstön vastuuta niin hoidon aikana kuin jälkitoimenpiteistäkin huolehdittaessa. Toimintayksikön on ehdotuksen mukaan päästettävä henkilö hoidosta heti, kun edellytyksiä sen jatkamiselle ei ole. Tämä vastaa terveydenhuollossa jo vallitsevaa käytäntöä. Lakiehdotuksella halutaan tukea hoitoyksiköiden sisäistä demokratiaa ja eri ammattialojen yhteistyötä. Pakkohoitoa toteuttaviin sosiaalihuollon toimintayksiköihin tulisi perustaa hoitoryhmiä, joille annettaisiin muun muassa hoidon lopettamistarpeen määrittelyyn liittyviä tehtäviä. Asiakkaiden oikeusasemaa pakkohoidon aikana on haluttu parantaa useilla tavoilla. Heidän vaikutusmahdollisuuksiaan on ehdotettu lisättäväksi ottamalla hallituksen esitykseen asiakasryhmiä koskeva säännös. Eristämismahdollisuutta pakkohoidon aikana on  myös merkittävästi vähennetty.