Vankilukua voidaan haluttaessa alentaa Virpi Hertzberg Vankeinhoitolaitos on julkistanut viiden vankilan rakentamissuunnitelman, joka tietää 340 vankipaikan nettolisäystä sekä noin 200 milj. markan kustannusvaikutusta. Samanaikaisesti on vankiloiden taholta esitetty huolestumista teollisuusvankiloiden laskevasta vankiluvusta, joka aiheuttaa teollisuustilojen vajaakäyttöä. Viimeistään siinä vaiheessa kun vankilateollisuuden tilojen vajaakäytöstä aiheutuva "kansantaloudellinen tappio" ylsi TV -uutisiin saakka tammikuun alussa -85, joutui keskustelua seuranneena seuraavien kysymysten eteen: a) onko vankeinhoito-osasto tehnyt kaikkensa vankiluvun alentamiseksi pyrkimyksenä mahdollisimman vähäinen lisärakentaminen ja b) onko vankeinhoitolaitos edes motivoitunut enää pudottamaan vankilukua (viittaus Laitisen, Myllylän ja Ahon artikkelit sekä Valtosen ja Raikkeen haastattelulausunnot, Uusi Kriminaalihuolto 4/84). Vankeinhoitolaitoksen vilpittömyyttä vankiluvun alentamispyrkimyksissä voidaan tarkastella esim. siinä valossa, onko nykyisen lainsäädännön sallimissa rajoissa tehty kaikki tehtävissä oleva mahdollisimman lyhyen laitosseuraamusajan soveltamiseksi. Niin kauan kun vankeinhoitolaitos soveltaa ehdonalaisen vapauttamisen lykkäämistä nykyisessä laajuudessa on vastaus tähän kysymykseen mielestäni kielteinen (ks. Törnqvistin artikkeli Uusi Kriminaalihuolto 2/84). Ehdonalaisen vapauttamisen lykkääminen eli "tyssien" antaminen tarkoittaa sitä, että ensikertalainen ei vapaudu rangaistuksesta 1/2 kärsittyään tai uusija 2/3 kärsittyään, vaan vapautumista lykätään vankeinhoito-osaston kollegion päätöksellä tuonnemmaksi kahden kuukauden jaksoissa 2,4 ja jopa 6 kuukautta. Kielteisen vapauttamispäätöksen perusteluna käytetään mm. seuraavia syitä: rikoksen laatu tai syyt, rikosten monilukuisuus, rikosten teon jatkaminen, huono menestyminen ehdonalaisessa vapaudessa, pitkä jäännösrangaistus ja nopea uusiminen. Näiden rikolliseen menneisyyteen liittyvien tyssiperusteiden lisäksi käytetään kulumassa olevan rangaistuskerran aikaiseen käyttäytymiseen liittyviä perusteita: huono käytös rangaistuslaitoksessa ja poistumislupaehtojen rikkominen. Lisäksi lykkäysperusteina on eräitä lähinnä täytäntöönpanoon liittyviä perusteluja, mm. vangittu muusta syystä. "Tyssien" kustannuksista Tyssikäytännön vaikutuksesta vankilukuun ja sen kustannusvaikutuksista ei ole kokonaisarviota. Tauno Mäkelä on vankeinhoidon koulutuskeskukselle tekemässään tutkielmassa arvioinut ehdonalaisen vapauttamisen lykkääntymisen vaikutuksia Turun keskusvankilan päivittäiseen vankilukuun ja päätynyt siihen, että se tämän vankilan osalta nostaa sitä noin 30 vangilla. Tällöin kustannusvaikutukset pelkästään taloushuollon menoissa (ruoka, vaatteet jne.) arvioitiin v. -82 hintatason mukaan 370 200 markaksi jo tämän yhden laitoksen osalta vuodessa. Erittäin varovastikin arvioiden voitaneen siis päätellä, että tyssikäytännöstä luopumalla voitaisiin päivittäistä vankilukua koko maassa laskea ainakin 60-70 vangilla, jolloin pelkät taloushuollon säästöt olisivat 700 000 - 800000 markkaa (v. -82 hintataso). Vertailun vuoksi mainittakoon, että vapaaehtoiseen kriminaalihuoltotyöhön ja kokeilutoimintaan oli vuoden 1982 tulo- ja menoarviossa varattu 240 000 markkaa. Lisäksi saattaisi syntyä säästöä siitä, että uusien toimien perustamispaine vankiloihin helpottaisi. Äärimmäinen seuraus kai olisi, että jonkin uuden laitoksen sijasta käyttöön jäisi osittain ja harvasti asutettu vanha vankila. Tyssikäytännöstä aiheutuu lisäksi kohtuuttomia kustannuksia ja kärsimyksiä jälkihuoltosuunnitelmien romuttamisen, paikkavarausten raukeamisen yms. kautta. Käytettävissäni ei ole mitään sellaisia tietoja, joiden nojalla voitaisiin päätellä, että ehdonalaisen vapauttamisen lykkäämisellä olisi ehkäisevä vaikutus uusintarikollisuuteen tai vaikutusta uusimisnopeuteen tai rikosten laatuun. Valvonnan kriteereistä Voitaisiinko ehdonalaisen vapauttamisen lykkäämisestä luopua? (Tässä yhteydessä en tarkastele täytäntöönpanokysymyksiin liittyviä kielteisiä päätöksiä jotka johtuvat esim. vangitsemisesta tms.). Vankeinhoitolaitos ilmeisesti perustelee tyssikäytännön jatkamista lähinnä täytäntöönpanon turvaamiseen liittyvin syin: epäilen, että hartaimmin puolusteltaisiin huonon käytöksen ja lomarikkomusten sanktiointia myös tällä tavoin, koska niillä katsotaan olevan "täytäntöönpanoa turvaava" vaikutus. Vaikea on sen sijaan kuvitella, millä perusteilla enää voidaan puolustaa rikoksentekomenneisyyteen liittyviä tyssiperusteita (mm. nopea uusiminen), koska kaikki siihen ryhmään kuuluvat tekijät ovat mukana jo tuomioistuinharkinnassa. Vankeinhoito-osasto antoi 1984 uudet ohjeet ehdonalaisesti vapautettavien valvontaan määräämisestä. Näiden ohjeiden mukaan valvontaan asettamisen perusteena on uusintarikollisuusriski. Valvontaan asettamisen harkintakriteerit ovat näissä uusissa ohjeissa hyvin pitkälle samat kuin ns. tyssiperusteetkin: huono menestyminen ehdonalaisessa vapaudessa, rikosten monilukuisuus, nopea uusiminen jne. Näihin uusiin ohjeisiin tutustuessa heräsi mielessä siksi toivorikas ajatus: koska perusteet valvontaan asettamiselle ja ehdonalaisen vapauttamisen lykkäämiselle ovat pitkälle identtiset, on vankeinhoito-osasto ehkä aikonutkin päästä irti tyssikäytännöstä muuttuvan valvontaan asettamisen kautta. Kohtuuttomaltahan ehkä jopa meidänkin sanktiokumulaatiojärjestelmässämme tuntuisi samalla hallintoviranomaisen päätöksellä määrätä kaksi eri seuraamusta samoilla perusteilla - lykätä vapautumista ja määrätä valvontaan, kun vain noin puolet ehdonalaisesti vapautuvista määrätään valvontaan. Tyssikäytännön vaihtoehdot Mikäli vankeinhoito-osasto on suunnitellut vähitellen luopuvansa tyssikäytännöstä uusien valvontakriteerien myötä, oletan, että hankalahkona etenkin laitoksissa koettava siirtymävaihe voitaisiin saada helpommaksi muuttamalla ehdonalaiseen vapauteen pääsyasioiden käsittelyjärjestystä. Vapauttamisajankohdan määrääminen voitaisiin suhteellisen helposti - tosin työllistävän ylimenokauden jälkeen - siirtää rangaistusajan loppupäästä sen alkuun. Kun täytäntöönpanohenkilökunta vankiloissa rangaistusajan alussa tutustuisi uusien vankien asiakirjoihin, se määrittelisi välittömästi kantansa myös rikoksentekomenneisyyteen siinä mielessä, olisiko a.o. henkilö asetettava valvontaan. Niitä, jotka täyttävät menneisyytensä osalta valvontaan asettamisen kriteerit, kehotettaisiin välittömästi selvittämään minkälaatuisen valvonnan saavat itselleen järjestetyksi. Valvojan löydyttyä asia vietäisiin välittömästi johtokuntakäsittelyyn, jonka jälkeen johtokunnan tai vankeinhoito-osaston päätöksellä olisi valmiiksi määrättynä vapautumispäivä sekä tiedossa tuleva valvoja. Tämä poistaisi suurelta osalta vapautuvia epävarmuuden vapautumisajankohdasta, jota rangaistusaikana muutettaisiin vain lisärangaistusten tai mahdollisesti poistumislupaehtojen rikkomisen yhteydessä tulevan lisäajan vuoksi. Lisärangaistusten takia aika voisi siirtyä ilman eri päätöstä uuteen 2/3 aikaan, jolloin alkuperäinen päätös olisi esim.: vapautuu täytäntöönpanossa olevista uusista rangaistuksista 2/3 suoritettuaan. Jos vangit pääsääntöisesti vapautuisivat 1/2 tai 2/3 rangaistuksesta suoritettuaan, voitaisiin vapauttamispäätös nykyistä huomattavasti laajemmassa määrin jättää laitosten vastuulle. Mallia Ruotsista? Rangaistusajan kuluessa tehtävä vapauteen valmentaminen helpottuisi huomattavasti, kun tuleva valvoja olisi tiedossa jo rangaistusajan alkupuolella. Hyvissä ajoin sovittu valvontasuhde tehostaisi KHY:n vankilatyötä ja helpottaisi vapautumissuunnitelmia etenkin pitkien matkojen päässä sijaitsevien vankiloiden kohdalla. Hyötynä on myös nähtävä vapauttamisajankohtaan liittyvien pettymys- ja pelkoreaktioiden poistuminen. Tässä yhteydessä sopisi mielestäni harkittavaksi vielä sekin, että erityisen intensiiviseen valvontaan vapautuminen voitaisiin uusijan kohdalla katsoa erityiseksi syyksi vapautua 1/2 kärsittyään. Voitaisiin esim. ajatella, että niissä tapauksissa, joissa vanki suorittaa rangaistusta ns. vanhasta jutusta, valvoja voisi tehdä aloitteen vapautumisesta 1/2-ajalla intensiiviseen valvontaan, johon voisi kuulua tapaaminen 2-3 kertaa viikossa jo ennestään tutun valvojan kanssa. Tämäkin toimenpide alentaisi osaltaan vankilukua ja toisi kokemuksia laitosseuraamuksien korvaamisesta valvonnalla. Ruotsissa siirryttiin vankien vapauttamiseen 1/2-ajalla 1 1/2 vuotta sitten. Tämän seurauksena on vankiluku siellä kääntynyt laskuun ja Kriminalvårdsstyrelsen suunnittelee jopa vankiloiden osastojen ja mahdollisesti kokonaisten laitosten sulkemista. Sietäisi ehkä kokeilla meilläkin. Ainakin voidaan todeta, että jos asetettaisiin työryhmä tekemään esitystä rangaistusaikojen lyhentämisestä nykylainsäädännön puitteissa, ei se olisi tyhjän panttina vaan selvittäisi todella tärkeää asiaa.