Japanin rikollisuusihme Martti Grönfors Japani on kaikkien mahdollisten mittareiden mukaan erittäin pitkälle kehittynyt teollisuusvaltio. Se on myös yksi kaupungistuneimmista teollisuusvaltioista, jossa asukastiheys on lähes 300 henkeä neliökilometrillä. Kaupungit ovat ahtaasti rakennettuja, joskin varsinaiset slummit puuttuvat. Japani on myös aggressiivisen kapitalismin maa. Nämä kaikki ovat tuttuja tunnusmerkkejä korkealle rikollisuudelle. Yhteiskuntana, jossa yllätyksiä saa varautua vastaanottamaan joka käänteessä, Japani tekee poikkeuksen myös rikollisuuden suhteen. Tilastojen mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa on henkilöllä 10 kertaa suuremmat mahdollisuudet tulla murhatuksi kuin Japanissa, 13 kertaa suuremmat tulla raiskatuksi. Ryöstön mahdollisuus on Yhdysvalloissa huikea 208-kertainen. Olemme tottuneet siihen, että yhteiskunnan monimutkaistuessa myös rikollisuus luvut jatkuvasti nousevat, ainakin suurkaupunkien osalta. Japani muodostaa merkittävän poikkeuksen. Esimerkiksi kaikkein kiihkeimmän teollistumisen vuosikymmenen aikana vv. 1962-1972 Japanin kokonaisrikollisuus putosi 40 %. Suurkaupungeista Tokion kokonaisrikollisuus laski 13 % ja Osakan 37 %, kun vastaavana aikana New Yorkin kolminkertaistui, Länsi-Berliinin kaksinkertaistui ja Lontoon kohosi 60 %. Vakavien rikosten osalta Tokion murhaluvut pysyivät suunnilleen vakiona. Osakan alenivat noin puolella, kun New Yorkin ja Länsi-Berliinin 2,5-kertaistui ja Lontoonkin kaksinkertaistui. Samanlainen suuntaus on havaittavissa myös raiskausten osalta. Tämä kaikki siitäkin huolimatta, että Japani aloitti jo huomattavasti vähäisemmästä määrästä kuin muut vertailumaat. Miten tämä uskomaton tilanne on saavutettu? Valotan tätä kysymystä asiantuntijoiden - sekä japanilaisten että vierasmaalaisten - analyysien avulla. Nämä ovat yksimielisiä ainakin siitä, että kysymyksessä ei ole tilastollinen harha. Itse asiassa japanilaiset tilastot ovat erittäin yksityiskohtaisia ja kansainvälisesti korkeata tasoa. Perinteiden tiellä Tokion yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan edellinen dekaani, rikosoikeuden professori Hideo Tanaka puhuu "japanilaisten oikeustajusta", kun hän pyrkii tekemään eron länsimaisen ja japanilaisen suhtautumisen välillä. Japanilainen oikeustaju arvostaa perinteisesti harmoniaa, johon usein liittyy kompromissiratkaisu konfliktitilanteissa. Eli, kuten hän asian ilmaisee, "japanilaiset usein hyllyttävät periaatteet ja työskentelevät kompromissin aikaansaamiseksi laskemalla yhteen kiistanalaiset asiat ja jakamalla ne kahteen osaan". Kiista katsotaan pahaksi ja mitä nopeammin se saadaan pois päiväjärjestyksestä sen parempi. Tässä on siis yksi syy Japanin alhaisiin virallisiin rikostilastoihin: kiistat joko ratkaistaan ennen kuin ne kehittyvät rikoksiksi tai jo tapahtuneita rikoksiakaan ei aina välttämättä ilmoiteta viranomaisille. Toinen ja huomattavasti vaikeaselkoisempi syy erityisesti siihen miksi Japanin rikollisuus ei ole lisääntynyt kaupungistumisen ja teollistumisen myötä, löytynee perinteisen japanilaisen yhteiskunnan luonteesta. Yosiyuki Noda selostaa kaupungistuneiden japanilaisten "kylämentaliteettia" ja sanoo, että japanilaiset "aina ja tiedostamattomasti käyttäytyvät kollektiivisesti". Kollektiivinen toiminta edellyttää tiettyä kaavaa, johon esimerkiksi rikollisuus (suunnitelmallinen jengirikollisuus poisluettuna) itsekkäänä toimintana huonosti soveltuu. William Clifford, tunnustettu australialainen kriminologi, joka on kirjoittanut kirjan rikollisuuden kontrollista, sanoo osuvasti, että ymmärtääksemme laskevat rikollisuusluvut Japanissa on nähtävä miten yksilöiden odotetaan sopeutuvan odotuksiin, joita perhe, ystävät, työtoverit ja työnantajat hänelle asettavat. Vanha hierarkkinen feodaalijärjestelmä toistaa itseään henkilökohtaisissa suhteissa, ja erityisesti työnantaja, joko yksityinen tai julkinen, on ottanut feodaaliherran paikan. Yksilöllinen vapaus, joka on länsimaiden korkeasti arvostettu perusarvo, ei merkitse kovinkaan paljon japanilaisessa yhteiskunnassa. Ihminen on jotakin vain suhteessa muihin ihmisiin. Yksilöllisyyden ihannointi tukee rikollisuutta, kollektiivisuus edistää lainkuuliaisuutta. Japanissa korkeasti arvostettu juutalainen kirjailija Isaiah Ben-Dasan selittää japanilaisten kurinalaisen kollektiivisuuden kahdella päätavalla. Ensinnäkin japanilaisten pääravinnon, riisin viljelyyn Japani soveltuu ilmastonsa puolesta varsin huonosti. Tämän vuoksi oli pakko noudattaa täsmällisen tarkkaa aikataulua kylvöjen ja muiden toimenpiteiden suhteen. Kuri ja yhteistyö ovat siis elämänehto. Vanhaa japanilaista sananlaskua siteeraten "päivän viivyttely merkitsee kuukauden menetystä". Toisaalta hän selittää sitä uskonnon kautta, erityisesti vertaamalla japanilaisten uskonnollisia käsityksiä juutalaiseen kristillisyyteen, joka tuntuu voimakkaasti myös meidän asenteissamme. Japanilaiset uskovat, että inhimillisyyden vaatimukset on täytetty silloin, kun vältetään tuomitsemasta toinen toisiaan, kun taas länsimaissa, joissa juutalainen kristinusko vaikuttaa, laki on ihmisten yläpuolella ja siten keskittyy tuomitsemiseen. Japanissa oikeus on ihmissuhteisiin liittyvä asia, meillä ja muualla lännessä oikeus on ulkopuolinen ja autoritäärinen. Liitettynä rikollisuuteen japanilaisten tarve harmonisiin ihmissuhteisiin osoittautuu mm. suvaitsevaisuutena määrätyissä tilanteissa, kuten esimerkiksi juopuminen silloin tällöin, sopimaton ja kuriton käyttäytyminen joissakin tilanteissa, seksuaalinen vapaus ainakin miehillä sopivalla tavalla toteutettuna. Eli kollektiiviseen, usein itsensä kieltävään normaaliin elämään on rakennettu poikkeavuuden institutionaaliset varaventtiilit. Arvovaltainen syyttäjä Japanilaiseen oikeusjärjestelmään kuuluu olennaisena osana mahdollisuus jättää syyte kokonaan nostamatta. Harkintavaltaa käyttää yleinen syyttäjä, ja tätä valtuutta käytetään huomattavan paljon. Lain mukaan syytettä ei tarvitse nostaa "jos se osoittautuu tarpeettomaksi ottaen huomioon syyllisen luonteenominaisuudet, iän ja hänen lähiympäristönsä sekä rikostilanteen ja rikoksen vakavuuden, tai ottaen huomioon rikoksen jälkeinen tilanne". Lain viimeinen kohta on ehkä kiintoisin, koska se antaa mahdollisuuden mm. sovitteluun osapuolten välillä, vahingonkorvaukseen tms. Syyttäjällä on mahdollisuus ottaa huomioon rikoksen tehneen henkilön käyttäytyminen teon jälkeen ja hänen yrityksensä minimoida rikoksensa seurauksia oma-aloitteisesti. Japanilaisen oikeustajun mukaan rikoksen uhri, joka vilpittömän sovitteluyrityksen jälkeenkin haluaa asian käsittelyä oikeudessa, ei täytä japanilaisen kulttuurin vaatimusta edistää harmonisia suhteita ihmisten välillä ja oikeus todennäköisesti katsoo tällaisen uhrin käyttäytymisen edistävän huonosti uhrin asiaa. Kaiken kaikkiaan noin kolmannes syyttäjän tietoon tulleista rikoksista jätetään vuosittain syyttämättä. Omaisuusrikoksien osalta suhde on vieläkin huomattavampi. Jos ajatellaan tämän merkitystä Japanin suhteellisesti alhaiseen rikollisuuteen, voidaan hyvin kuvitella, että syyttämättä jätettyjen osalta on ainakin vältytty kontrollikoneiston mahdollisilta negatiivisilta vaikutuksilta. Tiedetäänhän, että kontrollikoneisto ja sen toimenpiteet omalta osaltaan lisäävät rikollisuutta leimaamalla ja urauttamalla ehkä satunnaisesti hairahtuneen henkilön varsinaiseksi rikolliseksi. Syyttäjän sosiaalinen arvostus on Japanissa varsin korkea ja hänen virallinen asemansa samanarvoinen kuin istuvan tuomarin. Yleisellä syyttäjällä on yhtä korkea lainopillinen koulutus kuin tuomarillakin, mikä käytännössä merkitsee ehkä sitä, että syyttäjän ei tarvitse jatkuvasti pönkittää omaa asemaansa olemalla tiukka vaatimuksissaan. Niissäkin tapauksissa, jotka menevät oikeuteen, syyttäjä helposti hyväksyy puolustuksen esittämät asiat ja usein tuo itse esille lieventäviä asianhaaroja. Ehkä juuri tästä syystä, ainakin osittain, puolustusasianajajan asema on heikko japanilaisessa järjestelmässä ja hänen sosiaalinen arvostuksensa huomattavasti yleistä syyttäjää ja tuomaria alhaisempi. Erityisen silmiinpistävää on se, että meille niin tuttu vastakkain asetelma puuttuu oikeussalista. Sielläkin pyritään toteuttamaan japanilaista kulttuuria, jonka mukaan tyydyttävän ratkaisun aikaansaaminen on tärkeämpää kuin jomman kumman osapuolen voitto. Tehokas poliisi Poliisin panos rikollisuuden torjunnassa ja kontrollissa on luonnollisesti erittäin keskeinen. Kuvaavaa länsimaiselle poliisille ovat jatkuvasti laskevat rikosten selvittämisluvut. Yhdysvalloissa vain n. 20 % rikoksista saadaan koskaan selvitettyä ja moniin rikosilmoituksiin ei edes reagoida toimenpitein. Tilanne on kehittymässä samanlaiseksi Englannissa. Ei olekaan ihme, että poliisin työskentelyyn suhtaudutaan joskus varsin skeptisesti lännessä. Japanin poliisi muodostaa jälleen poikkeuksen. Kaikin osin vaikuttaa siltä, että japanilainen poliisi on erittäin tehokas. Kaikista sille ilmoitetuista rikoksista se selvittää noin 70 % ja vaikeasti selvitettävistä omaisuusrikoksistakin yli puolet. Tämä tekee Japanin todellisen rikollisuuden vieläkin alhaisemmaksi ja eron muihin teollisuusvaltioihin vieläkin suuremmaksi kuin mitä tilastot osoittavat. Kun tiedetään, että rikosilmoitus johtaa rikoksen selvittämiseen ainakin jonkinlaisella varmuudella, on sen vaikutus kokonaisrikollisuuden määrää alentava. Japanilainen poliisi poikkeaa länsimaisesta kollegastaan siinäkin mielessä, että sen ja kansalaisten välillä vallitsee keskinäinen luottamus ja käytännön yhteistyö. Poliisia ei nähdä kontrollia harjoittavana marginaaliryhmänä, vaan olennaisena osana toimivaa japanilaista yhteiskuntaa. Mistä kyseinen ero? Ensinnäkin on jälleen otettava huomioon Japanin perinteinen kulttuuri, johon olennaisena osana kuuluu hierarkkisuus ja se, että henkilö on vastuussa omasta käyttäytymisestään muille. Poliisin kontrolloiva rooli sopii luontevasti tällaiseen kulttuuriin. Toiseksi japanilainen poliisi, jopa suurkaupungeissakin, työskentelee kylä- tai korttelipoliisin tapaan, ruohonjuuritasolla. Muutaman poliisin miehittämät asemat ulottuvat joka kortteliin suurkaupungeissakin. Poliisilta odotetaan, että hän tuntee alueensa ja sen asukkaat läpikotaisin. Poliisin tehtäväkentässä avunanto mitä erilaisemmissa asioissa on keskeinen, noin puolet kaikista vastaanotetuista puheluista koskee muita kuin rikosasioita. Ne voivat olla perheongelmia, taloudellisia huolia jne. Mikään asia ei ole poliisin tehtävän ulkopuolella. Japanilaisen poliisin suhtautumisessa kansalaisiin olisi länsimaisilla poliiseilla paljon oppimista. Kaikkiin ja kaikkeen suhtaudutaan palvelualttiisti ja ystävällisesti, mutta päättäväisesti silloin kun tilanne sitä vaatii. Voidaankin sanoa, että poliisin pelko ei ole se, joka pitää japanilaiset kaidalla polulla, vaan osin se, että poliisin ja kansalaisten välillä vallitsee keskinäinen luottamus, joka johtaa hyvään yhteistyöhön poliisin ja yleisön välillä. Ja kun rikollisuuteen taipuvat tietävät, että yhteisö ei heitä suojele, tällä tietoisuudella on varmasti oma vaikutuksensa alhaiseen rikollisuuteen Japanissa. Poliisi osaltaan tietää hyvien suhteiden merkityksen omalle tehokkuudelleen. Tämän vuoksi henkilösuhdetyön osuutta painotetaan koulutuksessa ja työssä. Esimerkiksi poliisin rikkeisiin puututaan nopeasti ja ankarasti ja maan vapaaehtoisten rikollisuutta vastustavien kansalaisjärjestöjen yksi tehtävä on vastaanottaa kansalaisten valituksia poliisista ja saattaa ne poliisin tietoon. Tukea kansalaistoiminnasta Maassa toimii vapaaehtoispohjalta noin puoli miljoonaa ns. rikollisuudenvastustamisyhdistystä. Niiden tehtävä on yhtäältä valistaa yhteisön jäseniä rikollisuudentorjuntakysymyksissä, toisaalta toimia yhdyselimenä yhdyskunnan ja poliisin välillä. Kansalaiset voivat tuoda esimerkiksi valituksensa poliisista ja heidän käyttäytymisestään yksityisten jäsenten kautta poliisille itselleen tiedoksi. Koska poliisin koulutuksessa korostetaan hyviä suhteita yhteisöön, valitukset käsitellään asiallisesti, ja jos asia on korjattavissa se yleensä korjataan. Järjestön jäsenet, usein sen naisjäsenet, myös partioivat nuorten suosimilla alueilla ja paikoissa, jossa heidän tehtävänsä on lähinnä järjestyksen valvonta. Maassa, jossa vanhempien ihmisten kunnioitus on aivan toista luokkaa kuin lännessä, tämäntyyppinen toiminta on merkityksellistä rikosten ennaltaehkäisyssä. Vaikka järjestö muodostaakin ylimääräisen kontrolliverkoston japanilaiseen yhteiskuntaan, ei sitä voi verrata epäterveenä pidettyyn ns. vigilante-ilmiöön, jonka puitteissa kansalaiset, havaittuaan poliisin tehottomaksi, ovat ottaneet tehtävät itselleen. Järjestöjen merkitys nimenomaan välittävänä organisaationa lähiyhteisön ja poliisin välillä on tärkeä. Voidaanko Japanin suhteessa alhaiset ja alenevat rikosluvut sivuuttaa lännessä vain kuriositeettina? Vaikkakin on itsestään selvää, että rikollisuus ja rikollisuudentorjunta Japanissa ovat syntyneet maan kulttuurisessa ilmapiirissä, ei ole perusteltua sivuuttaa Japanin tilannetta vain paikallisena ilmiönä. Koko tilanteesta heijastuu luottamuksellisen yhteistyön merkitys kansalaisten ja kontrollikoneiston välillä. Tämän tyyppistä yhteistyötä ei saada aikaiseksi vetoamalla asemaan ja arvovaltaan, vaan läheisillä suhteilla, jossa molemmat osapuolet - sekä yleisö että poliisi - tuntevat toisensa. Japanilainen poliisi ei ole aina oikeassa ja tämä mahdollisuus on otettu huomioon poliisin työn organisoinnissa sekä valitusten käsittelyssä. Seikka, että poliisinkin voidaan osoittaa olevan väärässä ei tunnu horjuttavan kansalaisten luottamusta poliisiin, pikemminkin päinvastoin. Japanilainen järjestelmä tuntuu myös puoltavan poliisin tehokasta työskentelyä ruohonjuuritasolla, eli paikallisissa yhteisöissä, ja mitään keskitettyä poliisitoimintaa puoltavaa seikkaa ei löydy. Usko oikeuteen ja oikeudenmukaisuuteen ei tunnu horjuvan, vaikka varsin suuri osa rikoksista kiinni jääneistä eivät koskaan joudukaan oikeuden eteen. Päinvastoin vaikuttaa siltä, että kansalaisten usko järjestelmään ja sen tarkoituksenmukaisuuteen kasvaa kun nähdään, että järjestelmä vie oikeuteen vain pahimmat tapauksensa. Järjestelmä uskoo ihmiseen ja ihminen uskoo järjestelmään. Olemme saaneet sen kuvan, että Japani tehokkaasti ottaa vaikutteita lännestä. Olisikohan länsimaiden aika katsoa Japaniin myös oppimismielessä?