Perhetapaamisista hyviä kokemuksia Sukeva näyttää mallia Marjaana Kempas Lainsäädäntö on tehnyt perhetapaamiset mahdolliseksi jo yli kymmenen vuotta sitten. Miksi elämme edelleen - Sukevaa lukuun ottamatta - keskiaikaa? Miksi vankia ei haluta vieläkään mieltää ihmiseksi, jolla on samanlainen tarve ihmissuhteisiin kuin muillakin ihmisillä: halu kertoa tunteistaan, halu koskettaa, halu olla lähellä rakkaitaan? Miksi julkisessa keskustelussa luiskahdetaan niin helposti kaksinaismoralistisiin asenteisiin ja nähdään perhetapaamiset vain "likaisena seksuaalisuutena, joka ei kuulu vankilaan"? Miksi vangin seksuaalisuus olisi sen likaisempaa kuin muidenkaan ihmisten seksuaalisuus? Perustarpeet ovat kaikilla ihmisillä samanlaisia - ovat he sitten vankilassa tai siviilissä. Meidän on aika nähdä nämä perusasiat ja tehdä niistä oikeat johtopäätökset: Perhetapaamismahdollisuus olisi ulotettava kaikkiin laitoksiin. Tiloja kyllä löytyy: huone, sänky, pöytä ja pari tuolia. Kustannukset eivät ole ylettömiä. Asian valmistelija löytyy varmasti "sosiaalipuolelta". Valvontahenkilöstön työtä tapaamiset eivät juuri lisää: vain vangin vaatteiden vaihto ennen ja jälkeen tapaamisen työllistää vartijoita. Rajanveto - kuka saa perhetapaamisen, kuka ei - ei ole osoittautunut Sukevalla hankalaksi. Miksi se olisi muualla vaikeampaa? - On aika ryhtyä tositoimiin! RTA:n muutos vuonna 1975 antoi vankiloiden johtajille vallan järjestää vankien ja heidän omaistensa tapaamiset hyvinkin mielekkäiksi, mm. perhetapaaminen tuli mahdolliseksi. Vuonna 1986 eli runsaat kymmenen vuotta myöhemmin vangeilla on mahdollisuus vapaaseen perhetapaamiseen vain Sukevan keskusvankilassa, jossa sovelletaan Ruotsin mallin mukaista avio- ja avoparien tapaamiskäytäntöä. Pelson keskusvankilassa aviopuolisot voivat tavata toisiaan toimistohuoneissa, joiden ovet pidetään avoinna tapaamisen ajan. Lapset voivat olla mukana sekä Sukevan että Pelson perhetapaamisissa. Valvottu tapaaminen on edelleen 45 minuutin mittainen useimmissa vankiloissa. Turun lääninvankilassa vanki ja omainen saavat selvitellä keskinäiset asiansa puolessa tunnissa. Tapaamishuoneet ovat ahtaita: tapaajat istuvat kylki kyljessä. Yksityisyydestä ei voi juuri puhua. Miksi näin? Miksi niille vangeille, joilla vielä on ihmissuhteita, ei anneta mahdollisuutta hoitaa perheasioitaan ja läheisiä ihmissuhteitaan? Onko todella kyseessä tilanpuute? Aviopuolisoiden suhteessa on toki monia puolia, joista seksuaalisuus on yksi - tosin hyvin tärkeä - osa-alue. Parisuhde on aina hyvin monipuolinen paketti, jossa on parhaimmillaan läheisyyttä, lämpöä, huolehtimista, vuorovaikutusta, toinen toisensa ymmärtämistä ja hyväksymistä, ajatusten ja tunnelmien jakamista, kompromissien tekemistä, hyväilyjä ja kosketuksia ja myös - taloudellisia huolia, käytännön asioiden järjestelemistä ja ristiriitojen selvittelemistä. "Tapaamismahdollisuus, mikä noissa yhteistapaamistiloissa tällä hetkellä on, on täysin epäonnistunut, järjetön. Kuinka voi keskustella toisen henkilön kanssa henkilökohtaisista asioistaan, kun joutuu istumaan kylki kyljessä täysin vieraiden ihmisten kanssa, tai kun ympärillä mongertaa puolen tusinaa mustalaista omaa kieltään ja niiden kakarat juoksentelee ympäriinsä pitäen kahta kamalampaa meteliä? On tietysti helppo sanoa, ettei tänne ole kenenkään pakko tulla ketään tapaamaan, mutta sellainen toteamushan ei mitenkään voi totuutta muuttaa, eikä ongelmaa poistaa." (ote vangin kirjeestä) Vangin kirjoitus kuvastaa hyvin vankien ja heidän omaistensa tapaamistilannetta: pienessä ajassa on selvitettävä tunne-, raha-, perhe-, henkiset, hengelliset ja ties mitkä huolensa vieraiden ihmisten kuunnellessa. Lapset juoksentelevat ja parkuvat jaloissa. Mustasukkainen mies saattaa huitaista vaimoaan pöydän ylitse, jolloin muidenkin tunnelma on pilalla. Onko ihme, että vankilassaoloaika panee perhesuhteet kovalle koetukselle? Kuinka moni meistä "siviileistä" selviäisi kuiville tässä tilanteessa? Kuinka monen kantti ja ihmissuhde kestäisi? Perhetapaamiset Sukevalla Sukevalla perhetapaaminen mielletään nykyään tapana hoitaa ihmissuhdetta tai -suhteita. Perheenjäsenillä on tilaisuus yhdessäoloon tapaamista varten rauhoitetussa huoneessa. He voivat keskustella omista henkilökohtaisista asioistaan ja vaalia näin ihmissuhdetta, joka on vangille ensiarvoisen tärkeä sekä vankilassa että varsinkin vapautumisen jälkeen. Selviytyminen siviilissä riippuu toki paljolti siitä, kuinka hyvin ihmissuhteet ovat säilyneet vankeuden aikana. Sukevan keskusvankilassa on järjestetty perhetapaamisia puolentoista vuoden ajan kahdessa tarkoitukseen varatussa huoneessa. Tapaamisoikeus myönnetään noin kerran kuukaudessa kahdeksi tunniksi, kertoo sosiaaliohjaaja Hilkka Kauppinen, joka valmistelee ja esittelee perhetapaamisanomukset. Sukevan perhetapaamiset on järjestetty Ruotsin mallin mukaisesti Suomen oloihin sovellettuna. Johtaja Matti Karvonen tutustui vuonna 1983 johtajien neuvottelupäivillä Ruotsin vankiloiden perhetapaamisten käytännön järjestelyihin. Vuonna 1984, jolloin Sukevalla avattiin uusi osasto, Karvonen teki asiasta muistion henkilökunnalle. Asia vuoti Vankilavirkailijan Liiton tietoon, ja VVL vastusti perhetapaamisia, koska ne "eivät sovi vankilaan, niitä ei voida valvoa ja ne lisäävät valvontavelvollisuutta". Asiasta käytiin vankeinhoito-osastossa neuvottelu, jossa perhetapaamisille näytettiin vihreää valoa. Sukevan keskusvankilan henkilökunta suhtautui alun alkaen myönteisesti perhetapaamisiin. Johtaja Karvonen kiittää henkilökuntaansa maltillisuudesta järjestelyjen alkuvaiheessa. Nykyään Sukevalla tunnetaan hienoista ylpeyttä ja tyytyväisyyttä siitä, että ollaan - ainakin tapaamisasiassa - edistyksellisempiä kuin muut laitokset. Pelso saa pastorin Pelsossa perhetapaamisia on järjestetty kolmen vuoden ajan kolmessa toimistohuoneessa. Niissä vangit ovat voineet tavata aviopuolisoaan ja lapsiaan. Parit saavat setviä asioitaan tunnin tai pari - jopa pidemmänkin ajan - ilman ylimääräisiä kuuntelijoita, mutta ovet käytävään pidetään avoinna, toteaa johtaja Veikko Salo Apu-lehdelle antamassaan haastattelussa (Apu 8/86 s. 40). Seksuaalista kanssakäymistä näissä tapaamisissa ei sallita, ja tapaamisoikeuden saavat vain avioparit. Loppuvuodesta Pelsoon saadaan vankilapastori, joka ryhtyy sosiaalipuolen apulaisjohtajan avulla järjestelemään perhetapaamisia aviopareille. Muissa laitoksissa kuin Sukevalla ja Pelsossa perhetapaamisia ei järjestetä. Turun lääninvankilasta on kyselty Sukevan käytäntöä, mutta asia on rauennut tilojen puutteeseen - tällä hetkellä perhetapaamisia ei edes suunnitella, kertoo apulaisjohtaja Matti Metso. Valvotut tapaamisetkin ovat vain puolen tunnin mittaisia tilanpuutteen vuoksi. Henkilökunta ei ole asiaa vastustanut - asenteet eivät siis ole esteenä. Asian järjestämiseksi tarvittaisiin yksi uusi rakennus, johon voitaisiin rakentaa asianmukaiset tilat tapaamisia varten. "En halua olla sutenööri" Perhetapaamisia myönnettäessä Sukevalla on ollut tiukka linja: parisuhde on pitänyt näyttää toteen. "En halua olla sutenööri", toteaa johtaja Karvonen. Avioliitto on todettu virkatodistuksesta, avoliitosta on riittänyt todisteeksi esim. ote talonkirjasta tai viranomaisen lausunto. Huumerikoksesta tuomitut eivät saa ollenkaan perhetapaamisoikeutta. Tällä tavoin mahdollinen huumeiden salakuljetus pyritään estämään ennalta. Käytännössä rajanveto - kuka saa perhetapaamisen, kuka ei saa perhetapaamisoikeutta - ei ole ollut hankalaa. Parisuhde on pitänyt näyttää toteen; muutoin tilanne ryöstäytyy käsistä, kertoo sosiaaliohjaaja Hilkka Kauppinen. "Anomuksia käsitellessäni ja esitellessäni en koe olevani moraalinvartija." Perhetapaamisoikeus on myönnetty yleensä kerran kuukaudessa, mutta asiassa on tarpeen vaatiessa oltu hyvinkin joustavia. Esimerkiksi suurten juhlapyhien aikaan, jolloin pitkämatkalaisillakin on mahdollisuus tulla tapaamaan puolisoaan, on pyritty järjestämään oikeus kaikille parisuhde-vaatimuksen täyttäville anojille, jos tilaa löytyy tapaamishuoneista. Perhetapaamiset on järjestetty viikonloppuisin, koska tämä on sopinut usein pitkienkin matkojen päästä tuleville tapaajille. Periaatteessa tapaamisia voitaisiin järjestää myös viikolla. Sukevalla on suunnitteilla pysyvä perhetapaamisoikeus: kerran myönnetty oikeus on jatkuvasti voimassa, ellei parisuhde tai liitto purkaudu tai vanki menetä oikeuttaan esimerkiksi järjestysrikkomuksen vuoksi. Tämä pysyvä tapaamisoikeus helpottaisi suuresti esittelijän työtä, kertoo johtaja Karvonen. Sellissä vai tapaamishuoneessa? Ruotsissa omaiset voivat viipyä vangin sellissä jopa kokonaisen päivän. Meillä sellitapaamisiin ei ole menty. Kaikki vangit eivät edes haluaisi näyttää synkkää "kotiaan" vaimolleen: "On parempi, ettei hän tiedä, minkälaisissa olosuhteissa asun." Sukevan vanhan puolen sellit ovatkin tosi ankeita, mutta uudella puolella on ihan viihtyisää - jos nyt vankilassa voi viihtymisestä puhua. Vartijat eivät liioin pidä hyvänä ajatusta, että siviilit menisivät selleihin. "Sitä on liian vaikea valvoa", toteaa ylivartija Arto Partanen, joka on ollut näkemässä Sukevan perhetapaamiskäytännön kaikki vaiheet. "Tapaaminen tarkoitukseen varatuissa huoneissa on paljon parempi vaihtoehto." Jos vanki rikkoo vankilan sääntöjä, hän menettää perhetapaamisoikeuden kuudeksi kuukaudeksi. Sukevan henkilökunta on ehdottanut, että karenssiaika lyhennettäisiin kolmeksi kuukaudeksi. Näin esimerkiksi kaljoittelusta seuraisi vain kolmen kuukauden karenssi. Jos vanki joutuu kiinni huumeiden salakuljetuksesta tai syyllistyy tapaamistilanteessa järjestyshäiriöön, esim. pahoinpitelee puolisoaan, hän menettää pysyvästi oikeuden perhetapaamiseen. Sukevalla pahoinpitelyjä ei ole sattunut niiden puolentoista vuoden aikana, jolloin perhetapaamisia on järjestetty, kertoo johtaja Karvonen. Nykyään - vankien kertoman mukaan - henkilökunta ilmoittaa parilla koputuksella, että tapaamisaika on päättymässä, joten epämiellyttäviltä tilanteilta on vältytty. Vankien keskinäisestä solidaarisuudesta toisiaan kohtaan kertoo se, että yksi vanki on kieltäytynyt perhetapaamisesta, koska hän pelkäsi pilaavansa muiden mahdollisuuden käyttäytymällä väkivaltaisesti perhetapaamistilanteessa. Hän siis osasi varoa ennalta mustasukkaisen ja kiivaan luonteensa mahdollisesti aiheuttamia vaikeuksia, kertoo Hilkka Kauppinen. Esittelijän rooli tärkeä Hilkka Kauppinen on tehnyt Sukevan perhetapaamisista tutkielman vankeinhoitotutkintoa varten, joten hän on perehtynyt aiheeseen erityisen huolellisesti. Sosiaaliohjaajan roolin perhetapaamisten valmistelijana Kauppinen kokee hyvin tärkeäksi. Lähtökohtana on parin elämäntilanne ja kiinteä parisuhde. "Miksi emme vaalisi niiden vankien läheisimpiä ihmissuhteita, joilla niitä vielä on", kysyy Hilkka Kauppinen. "Esittelijänä en koe olevani moraalinvartija. En ole liioin huomannut, että nämä ihmiset, joiden perhesuhteisiin tutustun, olisivat vankilan ympärillä pyörivää tietynlaista joukkoa, kuten Apu-lehdessä on väitetty (Apu 8/86 s.41). Nämä nuoret naiset ovat ihan kunnollisia ja tavallisia ihmisiä." Perhetapaamisanomus pyritään käsittelemään hyvissä ajoin ennen tapaamista, että vanki ehtii ilmoittaa asiasta omaisilleen. Näin tapaaja tietää tulevansa perhetapaamiseen. Sukevalla on tapahtunut vain kerran, että tapaaja ei tiennyt etukäteen tulevansa kahdenkeskiseen tapaamiseen ja kieltäytyi siksi siitä. Tätä voi pitää eräänlaisena työtapaturmana. Kurjimpina tilanteina Kauppinen sanoo kokeneensa tapaukset, joissa tapaaja on jäänyt - mitään ilmoittamatta - tulematta. Tämä on tietysti koko päivän odottavalle vangille hirvittävä pettymys. Perhetapaamisten valmistelu on lisännyt Sukevalla sosiaaliohjaajan työtä. Hilkka Kauppinen tutki perhetapaamisia syyskuusta 1984 vuoden 1985 loppuun. Tänä aikana tehtiin 182 anomusta, joista hyväksyttiin 111. Yleisimmät syyt perhetapaamisen epäämiseen olivat seuraavat: vangin poistumislupa-asiat eivät olleet kunnossa (18), käytös ei ollut moitteetonta vankilassa (14), parisuhdetta ei voitu todistaa (9), lyhyt rangaistusaika (6). Myönnetyistä perhetapaamisista käytettiin Kauppisen tutkimuksen mukaan 103. Viidesti tapaamisoikeus jäi käyttämättä, neljä kertaa tapaaja ei tullut ja yhden kerran vanki sai poistumisluvan. Helppo valvoa Vartiointihenkilökunta on todennut, että perhetapaaminen on helpompi valvoa kuin valvottu tapaaminen. Vangin vaatteet vaihdetaan ennen tapaamista, ja "sinne ne menevät, suljetun oven taa ja viipyvät siellä kaikessa rauhassa pari tuntia; eivät ne ihmeemmin vartijoita työllistä", toteavat vartijat Antti Hartikainen ja Matti Suutarinen. Väkivaltatilanteita perhetapaamisissa ei ole Sukevalla sattunut. Sen sijaan valvotussa tapaamisessa sattui äskettäin, että mies alkoi huidella vaimoaan pöydän ylitse kesken tapaamisen. Tilanteet syntyvät niin nopeasti ja yllättäen, ettei henkilökunta ehdi heti väliin - olkoon kyseessä valvottu tapaaminen tai perhetapaaminen, toteavat Hartikainen ja Suutarinen. Vartiointihenkilökunnan suhtautuminen perhetapaamisiin on ollut myönteistä ja asiallista, kertovat vangit ja heidän omaisensa. Sukevalla henkilöstöryhmien väliset suhteet ovat kunnossa ja yleinen ilmapiiri erittäin hyvä. Vangit ovat kokeneet, että myönteinen ilmapiiri heijastuu myös vankien kohtelussa: "meitä ja omaisiamme kohdellaan hyvin". Sukevalla on todettu, etteivät huumeet ole ongelma perhetapaamisissa: päihdeongelmaisia eivät ole yleensä ne, joiden perheasiat on kunnossa, toteaa vartija Antti Hartikainen. Kerran huumeita on salakuljetettu kasettikotelossa. Yksi kiinnijääminen vie ilman muuta perhetapaamisoikeuden kokonaan, kertoo johtaja Matti Karvonen. Huumeiden salakuljetus pyritään estämään Sukevalla vaihtamalla vangin vaatteet ennen tapaamista ja tapaamisen jälkeen. Sen sijaan omaisia ei Suomen lakien mukaan voida tarkastaa perusteellisesti. Ruotsissa sairaanhoitaja voi tarvittaessa tehdä perhetapaamiseen tulevalle ruumiintarkastuksen, jos on vihjeen perusteella aihetta epäillä huumeen salakuljetusta. Suomessa tällaiseen käytäntöön ei ole lain suomaa mahdollisuutta eikä edes käytännön tarvetta, koska täällä ei ole Ruotsin ongelmaa: laitoksesta toiseen kulkevia "tyttöystäviä", jotka toimivat huumekuriireina, kertoo sosiaaliohjaaja Hilkka Kauppinen. Vankien kertoman mukaan huumeet ja pillerit eivät ole enää nykyään yhtä suuri ongelma kuin takavuosina. Myös vankien keskinäinen kontrolli pelaa hyvin: on sovittu, ettei perhetapaamisia käytetä huumeitten salakuljetukseen, koska muiden mahdollisuuksia ei haluta pilata. Sitä paitsi: huumeitten ja pillerien salakuljetukseen on toki olemassa helpompiakin reittejä kuin perhetapaamiset, toteavat vangit. "Voi olla oma ihtensä" On väitetty, että perhetapaamiset olisivat naista halventavia. Kuinka omaiset itse ovat asian kokeneet? Marja on 27-vuotias kiltin ja lempeän oloinen nainen. Hänellä on 6-vuotias poika. Marja on ollut avioliitossa vankilassa olevan miehensä kanssa kaksi vuotta, mutta hän otti eron, koska mies ei pysynyt erossa omaisuusrikoksista. Marja ei halunnut rahoittaa miehensä rötöksiä ja sakkoja omasta pienestä kokin palkastaan. Marja on kuitenkin halunnut jatkaa miehensä kanssa avoliitossa, koska "miehessä olisi kyllä ainesta. Pysyisi vain erossa viinasta ja vääristä       porukoista." Perhetapaamisen Marja sanoo kokevansa siten, että siinä voi olla "oma ihtensä". "Ei se ollut mitenkään hävettävää. Henkilökunta on suhtautunut ihan asiallisesti." Sen sijaan poliisin kotietsintöjä ja käytöstä Marja muistelee kauhistuneena: omaista kohdeltiin kuin rikollista. Vangillakin on lapsia. Lapsi kaipaa yleensä isäänsä tai äitiään, jos hän joutuu heistä eroon. Siksi on tärkeää, että lapset voivat tavata vankilassa olevaa vanhempaansa. Perhetapaamisen tarkoitus on perheyhteyden säilyttäminen ja lujittaminen. Hyvät perhesuhteet auttavat puolestaan vapautumisen jälkeistä elämää - vankilakierre saattaa katketa. Nykyistä tapaamiskäytäntöä olisi kehitettävä lapsiystävällisempään suuntaan. Lapsille olisi rakennettava tapaamistilojen yhteyteen oma leikkihuone - vaikkapa pallomeri - jossa he voisivat leikkiä, että vanhemmat saisivat aikaa myös kahdenkeskiseen yhdessäoloon. Menettämisen pelkoa 31-vuotiaalla Kyöstillä on takanaan yli 10 vuoden vankilakierre. Tämänkertaisesta neljän ja puolen vuoden tuomiosta on suoritettu kaksi vuotta 10 kuukautta. Kyöstillä on ensimmäisestä avioliitosta kaksi lasta, jotka käyvät tapaamassa häntä. Nykyisessä avioliitossa Kyösti on ollut vuoden. Vaimo käy tapaamassa häntä kerran viikossa noin 600 km:n matkan takaa. Kyösti toteaa, että vaimon osa on vaikea tai vaikeampi kuin vangin. "Vaimon on elätettävä perhe ja huolehdittava kaikki asiat. Vangin on pakko sopeutua, vaimolla se on vapaaehtoista. Seksuaalisia paineita voi aina purkaa mielikuvituksen avulla, mutta mustasukkaisuuteen ja menettämisen pelkoon on vaikea sopeutua", Kyösti tunnustaa. "Mustasukkaisuus vaivaa kaikkia vankilassa olevia, mutta luottamus puolisoon pitää olla. Muuten ei tule mitään. Avioliitto on kuin pitäisi hiekkaa kourassa: mitä lujemmin puristaa, sen enemmän valuu. Eli mitä enemmän puolisoa vahtii ja valvoo, sen suurempi on uskottomuuden vaara." Toisaalta Kyösti toteaa, ettei hän usko vapaisiin suhteisiin, joissa ''puolisot juoksevat missä sattuu ja kenen kanssa tahansa. Ei se onnistu." Perhetapaamisen Kyösti on kokenut aviosuhteen hoitamisena: on helpompi vapautua, jos suhteet siviiliin ovat kunnossa. Perhetapaaminen tekee suhteesta "kouriintuntuvamman'': puoliso tulee läheisemmäksi kuin valvotussa tapaamisessa, jossa on liian paljon ulkopuolisia ja häiritseviä tekijöitä. Tärkeänä Kyösti on kokenut myös sen, että ensimmäinen vaimo on käyttänyt lapsia häntä katsomassa: suhteet heihinkin pysyvät kunnossa. Aarne (26 v.) pitää perhetapaamisia perheyhteyden säilyttämisen kannalta välttämättöminä: ''Ei vaimo viitsisi Oulusta asti tulla käymään, jos tapaaminen on valvottu ja aikaa vain yksi tunti. Tapaamistila on ahdas, ollaan kylki kyljessä. Ei siinä voi puhua henkilökohtaisista asioista. Perhetapaamisten ansiosta suhde on parempi nyt ja tulevaisuudessa." Tulevaisuuden Aarne näkee valoisana: on hyvät suhteet vaimoon ja sukulaisiin, on työpaikka ja asunto, joten vankilan jälkeiseen elämään kannattaa "satsata" jo vankilassaoloaikana. "Kaikki mikä muuttaa vankilan rutiinia, on positiivista. Ei laitostu. Perhetapaaminen on yksi välietappi, joka katkaisee rutiinin, joten se on hyväksi. Tosin tapaamisaika on liian lyhyt: juuri kun tulee hyvä fiilis, on lopetettava." Sukevan ilmapiirin vangit ovat kokeneet myönteisenä. Myös henkilökuntaa vangit kehuvat asialliseksi ja myönteisesti vankeihin suhtautuvaksi: "Niiden keskinäiset suhteet on hyvät. Kai se heijastuu suhtautumisessa vankeihinkin." "Kuka meitä kadehtisi?" On väitetty, että vangit kadehtivat toisiaan perhetapaamisten vuoksi: toisilla on omaisia, toisia ei kukaan käy edes katsomassa. On jopa väitetty, että perhetapaamisten vuoksi vangit pääsevät parempaan asemaan kuin siviilit: eihän kaikilla siviileilläkään ole hyviä ihmissuhteita. Vangit naurahtavat näille väitteille: "Kuka nyt meikäläisen asemaa voisi kadehtia!" "Eivät nämä perhetapaamiset aiheuta vankien välille kitkaa tai eriarvoisuutta. Päinvastoin: vangit kannustavat toisiaan pitämään kunnossa perhesuhteet ja -tapaamiset. Yhdessä on sovittu siitä, ettei tapaamisissa syyllistytä rikkeisiin, - muiden mahdollisuuksia ei haluta pilata", kertovat vangit. Johtaja Matti Karvonen kertoo, ettei hän ole saanut asiatonta tai asenteellista palautetta perhetapaamisista - ei omalta henkilökunnalta eikä ulkopuolisilta. Päinvastoin: "On koettu hyvänä, että vangeilla on ihmissuhteita." Näin Sukevalla. Miksei siis muuallakin?