Seksuaalirikollisten hoidosta ulkomailla Claus Andersin Melko yleisesti on vallalla käsitys, ettei raiskaajia eikä naisten pahoinpitelijöitä voida hoitaa ja että he kieltävät tekonsa. Kolme psykologia, Birgitta Göransson, Inga Järvholm Andersson ja Elisabeth Kvarnmark ovat pitkään työskennelleet Ruotsin vankeinhoidossa ja ovat löytäneet näistä ryhmistä apua tarvitsevia miehiä; inhimillistä hätää ja kärsimystä ja kyvyttömyyttä kantaa tätä taakkaa. He hakivat sosiaalihallitukselta varoja hoitokokeiluun ja ovat työskennelleet kaksi vuotta kahdenkymmenen miehen kanssa yksilöterapian keinoin. Työstä on kirjoitettu kirja nimeltään Männen bakom kvinnovåldet. Nämä psykologit kävivät Uumajan aluekokouksessa lokakuussa 1992 kertomassa työstään ja kokemuksistaan. Pahoinpitely Naisiin kohdistuvaan pahoinpitelyyn liittyy yleistyksiä. Usein väitetään sen johtuvan alkoholista tai mustasukkaisuudesta, tai että nainen provosoi miestä tai haluaa tulla pahoinpidellyksi. On tavallista, että niin uhri kuin tekijäkin vetoavat edellä mainittuihin syihin. Psykologien mukaan väkivaltainen käyttäytyminen opetetaan perheessä. Pahoinpidellyt lapset pahoinpitelevät omia lapsiaan aikuistuttuaan. Raiskatut tai sukupuolisesti vietellyt lapset tulevat raiskaajiksi tai syyllistyvät insestiin aikuisina. Sosiaalinen perintö ei kuitenkaan selvitä kaikkea rikollisuutta tällä alalla, vaan poikkeuksiakin on. Pahoinpitelevä mies elää usein rasittavassa sosiaalisessa tilanteessa, missä hänen kykynsä joutuvat tiukoille. Pahoinpitelijällä on usein alentunut miehinen itsetunto ja alistunut ulkoinen olemus. Mies haluaa naisesta psyykkisen yliotteen ja tilanteen luisuessa käsistä naisen suhtautuessa välinpitämättömästi - ei osallistu tilanteisiin ja ehkä provosoikin - vapautuu miehen väkivaltaisuus ja raivo. Väkivalta voidaan psykologien mukaan jakaa kolmeen vaiheeseen: latautumisvaiheeseen, jolloin jännitys kasvaa hitaasti, purkautumisvaiheeseen jossa väkivalta ilmenee ja seestymisvaiheeseen eli rakkausvaiheeseen. Mies katuu tekojaan ja nainen elää toivossa, että mies sittenkin muuttuu. Raiskaaminen Myös raiskaamiseen liittyy yleistyksiä, joihin usein vedotaan. Sanotaan, että nainen olisi voinut kieltäytyä, että hän oli haastavasti pukeutunut, että hän halusi kostaa miehelle. Vedotaan myös miehen poikkeuksellisen voimakkaaseen sukupuoliviettiin, nainen on kiihottanut miehen eikä tämä pysy aisoissaan, mies on kostonhaluisen naisen uhri tai mies on mielisairas tai kehitysvammainen. Ihmiset reagoivat useimmiten omaan käsitykseensä raiskauksesta kuin itse tapahtumaan. Koska myyteillä tai harhakuvilla on niinkin suuri merkitys, tapahtuu usein, että uhrit ovat kovin syyllisyydentuntoisia ja mietiskelevät pitkään omaa osuuttaan tapahtumaan. Ruotsalaisissa tutkimuksissa on havaittu alla olevia piirteitä tekijässä: - hän on nuori ja työtön - hänellä on tavattomia sosiaalisia ongelmia - hänellä on psyykkisiä ongelmia - hän on usein ulkomaalainen - taustalla on usein muutakin rikollisuutta. Tutkimuksissa on yleisesti havaittu, että raiskaajilla on alhainen status ja he ovat heikosti koulutettuja. He ovat turvattomia ja aikaisemmassa elämässä heillä on ollut traumaattisia kokemuksia. Suurin osa raiskaajista on asunut kodeissa, joissa on ollut kova kuri, pahoinpitelyitä ja avioeroja ja joissa muutoinkin on esiintynyt sosiaalisia ja henkisiä ongelmia. Raiskaajien mielenlaatu on teon hetkellä ollut surun, pettymyksen, vihan ja alakuloisuuden sävyttämä. Raiskaus on useimmissa tapauksissa tapahtunut repivän kokemuksen seurauksena heille tärkeiden naisten kanssa. Uhrien kokemukset Barbro Hindbergin kirjassa Kvinnomisshandel (1984) on kuvattu uhrin asemaa. Tämän mukaan mitä pitempään pahoinpitely jatkuu, sitä voimakkaammin nainen murtuu henkisesti ja suhteen purkaminen tulee yhä vaikeammaksi. Naisen itsetunto murenee pikkuhiljaa niin, että hän lopulta tuntee olevansa juuri niin huono kuin mies väittää ja jopa että hän ansaitsee saamansa pahoinpitelyn. Nainen sopeutuu täydellisesti tilanteeseen, hän haluaa kaikin tavoin ehkäistä provokaatiota, mutta väkivaltaa ei voi tietää ennalta. Se johtaa opittuun avuttomuuteen ja syvään eristäytymiseen. Syvä depressio, puutteellinen itsetunto, passiivisuus ja halvaantuminen, psyykkinen riippuvuus miehestä, syyllisyys ja häpeäntunne estävät pahoinpitelyn katkaisemisen. Ulkoisia esteitä voivat olla miehen väkivallanuhka, puuttuva turvapaikka tai eristäytyminen. "Nainen kieltää tai selittää pahoinpitelyä ja kehittää itselleen selviytymisstrategian selittämällä itselleen että väkivalta on normaalia, että mies on sairas tai paineen alaisena ja että väkivalta on oikeutettua. Rationalisoimalla ja puolustelemalla väkivaltaa jäädään täydelliseen orjuuteen kun itse kuvitellaan että kaikki on hallinnassa." (Hindberg 1984). Hoitoprojektin puutteet Miehiä on hoidettu 5-27 kuukautta. Joidenkin kohdalla hoitoaika on jatkunut sen ylikin, pääasiallisesti raiskaajilla. Psykoterapeuttiset keskustelut on käyty vaihtelevissa tiloissa, kuten selleissä, tapaamishuoneissa, toimistoissa ja sairaaloissa. Kaikissa tapauksissa on oltu yhteistyössä henkilökunnan kanssa. Tarvittaessa on keskusteltu perheneuvonnan, A-klinikan, mielisairaalan ja lääkärin kanssa (lääkkeet, sairasloma). Joissakin tapauksissa on annettu lausunto vapautumista, antabusta, asuntoa, askartelutoimintaa, ajokorttia tai sosiaaliavustusta varten. Jos asiakas on elänyt yhdessä jonkun kanssa, on tarvittaessa tavattu vaimoa tai morsianta, jotta hän ymmärtäisi terapeuttista työtä. Hänen kanssaan ei ole luotu hoitosuhdetta. Asiakkaita varten on pidetty päivystystä. Kuusitoista kahdestakymmenestä on käyttänyt sitä kriisin sattuessa. Tilanne on joskus mennyt ohi puhelinkeskustelun avulla, joskus on järjestetty muutama tapaaminen iltaisin tai viikonloppuna. Päivystystä ei ole väärinkäytetty, vaan sitä on käytetty tarpeen mukaan. Tutkimustyö Tutkimustyötä voidaan kutsua toimintatutkimukseksi. Siinä käytetään tietoa, joka on tullut miesten kanssa käytävästä prosessista. Toisaalta se on saanut osia käydyistä keskusteluista ja vuorovaikutuksesta, johon työnohjaus on kuulunut tärkeänä osana. Aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta ja olemassa olevasta tutkimuksesta asetettiin kysymyksiä taustoista, persoonallisuusrakenteesta, senhetkisestä toimintatasosta, tilanteesta rikoksen sattuessa ja terapiaprosessista. Tutkimuksen eräänä tavoitteena oli selvittää rikoksen taustalla olevat psykologiset mekanismit. Tähän tarkoitukseen valittiin Magnus Hussin Karoliinisessa sairaalassa kokeilema persoonallisuuslomake, joka mittaa mm. ahdistuksen ja aggressiivisuuden erilaisia muotoja. Tekijöiden käsittely Pahoinpitelijöiden hoito on ollut Ruotsissa toistaiseksi perin harvinaista. Tukholmassa on menossa muutama vuosi sitten aloitettu perheväkivaltaa käsittelevä projekti, joka tutkii pahoinpitelyprosessin lähempää tarkastelua (Bergström 1985). Miehille tarkoitettuja kriisipäivystyksiä on käynnistetty useilla paikkakunnilla Ruotsissa 1980-luvun lopulla. Göteborgissa käynnistettiin 1986 kriisikeskus miehille sairaanhoidon ja sosiaalipalvelun toimesta. Lyhyessä ajassa oli toistasataa miestä hakenut apua avioero- ja hoitokriisissä, joista osalla oli pahoinpitelyongelmia takanaan. Vankeinhoidon piirissä Ruotsissa on ollut menossa kaksivuotinen projekti Färinsön avoimessa laitoksessa Tukholman ulkopuolella. Toimintaa on vetänyt laitoksen psykologi keskusteluterapian muodossa. Se on ollut lähinnä yksilöterapiaa. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on useilla tahoilla tehty ryhmäterapiaa pahoinpitelevien miesten kanssa. Siellä ollaan vakuuttuneita ryhmäterapian tehokkuudesta - ensinnäkin saavutetaan useampia ihmisiä ja toisaalta kohdataan ryhmäläisten puolustusreaktiot nopeammin. Perusajatuksena on vähentää ryhmän jäsenten halua paeta vastuuta selittelyin ja käyttää mustavalkoisesti ajatellen ryhmän muita jäseniä hyväksi. Tavoitteena on osoittaa oma vastuu käyttäytymisessä ja se, että vain itse voi vaikuttaa siihen. Vankeinhoidossa panostetaan yhä enemmän niin laitoksessa kuin vapaudessakin (huomaa Ruotsin täytäntöönpanojärjestelmä) sukupuolirikoksiin syyllistyneiden hoitoon. Luulajassa käynnistettiin 1986 ohjelma raiskaajille. Ohjelma toteutetaan sekä laitoksessa että sen ulkopuolella ja ohjelma rakentuu tietyistä teemoista käytäville ryhmäkeskusteluille. Myös yksittäisiä keskusteluja käydään. Ohjelma toteutetaan vartijahenkilökunnan ja sosiaalityöntekijöiden toimesta psykologin johtamana. Mariefredin laitoksessa on käynnistetty suunnitelmallisempi käsittelyohjelma sukupuolirikoksiin syyllistyneille. Ohjelmaan sisältyy sekä ryhmäterapiaa että yksittäisiä keskusteluja sairaanhoitajan ja psykologin toimesta. Skogomelaitoksessa Göteborgin ulkopuolella on 70-luvun puolestavälistä toteutettu yksilöterapiaa yksittäisten seksuaalirikollisten kanssa laitoksen ulkopuolisten psykologien toimesta. Kokemuksia Yhdysvalloista Lähes puolessa Yhdysvaltain osavaltioissa on käsittelyohjelmia sukupuolirikollisille. Vanhimmat ovat yli 30 vuotta sitten käynnistettyjä, tosin suurin osa viimeisten kymmenen vuoden aikana. Eva Hedlund Ruotsista kävi 1985 paikan päällä tutustumassa eri osavaltioiden ohjelmiin erilaisissa laitoksissa, sairaaloissa ja avoimessa hoidossa. Käsittelymalli on tavallisesti sähköinen ja rakentuu psykodynaamiselle, kognitiiviselle ja behavioristiselle teorialle. Terapeuttien keskuudessa ollaan yleisesti sitä mieltä, että sukupuolirikolliset ovat yleensä lapsena hyljeksittyjä. Heitä on usein käytetty hyväksi fyysisesti, sukupuolisesti tai tunnepohjaisesti ja monet aloittavat rikollisen uransa murrosikäisenä, minkä vuoksi on tarkoituksenmukaista aloittaa ehkäisevät toimenpiteet aikaisin. Toiminnan tavoitteena on ensinnäkin opettaa miehet ottamaan vastuu käyttäytymisestään ja toisaalta ehkäistä uusintarikollisuutta. Ryhmäterapiaa 1-3 kertaa viikossa pidetään hyvänä vaihtoehtona suurelle osalle näihin rikoksiin syyllistyneistä. Suljetussa laitoksessa tapahtuvaa hoitoa on välttämättä jatkettava vapaudessa. Hoitohenkilökunnan yhteistyötä pidetään erittäin tärkeänä. Tämä on hoidettavien tiedossa. Tavoitteena on kontrollin lisäksi rakentaa turvallisuutta ja yhdysmiesverkosto. Kehittämistyötä Projektin myötä on käynyt selväksi, että siihen on tarvetta ja että siihen osallistuneet miehet ovat olleet siihen motivoituneita. Terapeuttista työtä voidaan tehdä rangaistuksen täytäntöönpanon rinnalla ottaen huomioon vapaaehtoisuuden ja jatkuvuuden jokaisen henkilön tarvitseman ajan. Useimmat tavoitetaan vain vapausrangaistuksen aikana vailla tietoa mahdollisuuksista tehdä jotain hänen asiassaan. Jotkut tarvitsevat rangaistusseuraamuksen motivoituakseen, toiset tiedostavat tekonsa vakavuuden. Jotta voitaisiin toteuttaa hoitotoimenpiteitä vankeusrangaistuksen aikana tulisi normalisointiperiaatteen mukaan välttää omien resurssien kehittämistä ja hankkia palvelut yhteiskunnasta. Rangaistus ilman hoitoa on epätarkoituksenmukaista. Pitkät vapausrangaistukset eivät ole vähentäneet väkivalta- ja seksuaalirikollisten uusintarikollisuutta. Tiedostamattomat motiivit ohjaavat ihmistä ja ne on nostettava esiin, jos kielteinen käyttäytyminen halutaan lopettaa. Jos rangaistu saa mahdollisuuden selvitellä sisäiset asiansa, on hänellä paremmat edellytykset käyttää hyväkseen ulkoisella tasolla olevat seikat, kuten asunto-, työ- ja väärinkäyttötilanteet.