Laitosturvallisuus Raimo Valtonen Laitosturvallisuus sisältää mm. 1) henkilökunnan ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden vankien taholta tulevia hyökkäyksiä vastaan 2) vankien vastaavan suojaamisen toisia vankeja vastaan 3) vankilapakojen estämisen. Henkilökunnan ruumiillinen ja henkinen koskemattomuus Oleellinen henkilökunnan koskemattomuuden säilyttämiseen johtava seikka on laitoksen ilmapiirin saattaminen asialliseksi, ettei se kärjistä vankien ja henkilökunnan suhteita. Tämä on niin pitkän ja koetellun kokemuksen osoittama tosiasia, että sen luulisi jo henkilökunnan sisäistäneen munaskuitaan myöten. Kaikessa tulee välttää tahallista vankien ärsyttämistä sen varjolla, että henkilökunnan tulee olla jämäkkää tai että on tarvetta näyttää työtovereille, että uskaltaa sanoa vangille suorat sanat. Kokonaan eri asia on asiallinen, jämäkkä ja rohkea suhtautuminen vankeihin. Edellä mainitusta ongelmasta voidaan päästä parempaan tilanteeseen vain koulutuksella. Uskon tähän jo siitäkin syystä, että kaikki ne lukuisat tarinat maineikkaista vankeinhoitomiehistä, jotka sisältävät jonkin ehkä hupaisankin muiston, sisältävät myös jämäkän mutta sisimmältään myönteisen asenteen vankiin ihmisenä. Niitäkin tarinoita on, joissa tapahtumien lähtökohtana on ollut jonkinlainen vangin kiusaaminen, mutta niitä ei juuri kukaan viitsi ääneen muistella. Ruumiillisen koskemattomuuden turvaamiseen liittyy vankien päihteiden väärinkäytön vähentäminen käytännölliseen minimiin sekä päihtyneiden vankien erityisen tarkka havaitseminen ja huolellinen eristäminen. Taas on vedottava koulutukseen, niin että osataan toimia oikein ja käyttää oikein esim. voimakeinoja. Edelleen kuuluu tähän yhteyteen vankien mahdollisimman hyvä tunteminen. Tätä varten tulisi vankiloiden välillä olla nykyistä myönteisempi ote tietojen vastaanottamiseksi. Liian usein pidetään toisesta vankilasta tarjottavaa tietoa neuvomisena ja halutaan osoittaa, että pärjäämme omillamme. Henkisen pahoinvoinnin vähentämiseksi tulisi laitoksissa jaksaa pitää yllä vankien jatkuvaa tarkkailua ja tarkastamista. Jos maltetaan pysähtyä miettimään, tiedetään melko tarkoin, mitkä kohteet ja ketkä vangit tulee kulloinkin tarkastaa esim. väkivallanteon välikappaleiden pitämiseksi poissa vankien ulottuvilta. Vakavasti ongelmallisia vankeja on niin vähälukuinen määrä, että hyvällä yhteistyöllä laitosten kesken voidaan henkilökunnan väsymistä yksittäiseen ongelmatapaukseen vähentää oleellisesti. On kuitenkin tosiasia, että useissa vankiloissa ei haluta ottaa kokonaisvastuuta vankeinhoidosta ja tulla toisille avuksi edes lyhyeksikään ajaksi, vaikka apua pyydettäisiinkin. Eri laitosten henkilökunnat eivät juuri lainkaan tunne toistensa olosuhteita, vaan luulevat, että kaikilla muilla on helpompaa ja kaikki vaikeudet ovat kasautuneet vain heille itselleen. Vankiloiden välisellä yhteistyöllä ja ongelmallisten vankien siirroilla voidaan oleellisesti vaikuttaa myös vankien välisen väkivallan vähenemiseen. Ongelmalliseksi henkilökunnan osalta jää edelleen laitoksen ulkopuolelta koettu uhka. Se lienee jossain määrin todellista vankien väkivaltaisissa pakenemistilanteissa. Ainakin muutamia aseita tiedän olleen pakenijoilla avustajien tilanteeseen toimittamina. Myös monet väkivallalla uhkaamiset on henkilökunta joutunut kokemaan. Asiassa on kuitenkin se hyvä puoli, että toteutunutta väkivaltaa ulkopuolisten taholta henkilökuntaa kohtaan ei ole lähes lainkaan esiintynyt. Asia tulisi kuitenkin liittää koulutukseen otettaessa huomioon mm. poliisin viimeaikaiset kokemukset. Keskustelu erityislaitosten rakentamiseksi ongelmallisia vankeja varten on paikallaan ja sitä tulee käydä avoimin kortein. Suomessa ei tietääkseni ole sellaista kovaa/raakaa rikollisuutta, jollaiseksi ajattelen (poliittisen)terrorismin. Sellainen vaatisi välttämättä tarkoitukseen soveltuvat laitokset. Suomessa katson tänään, ettei henkilökuntaan kohdistu sellaista uhkaa vankien taholta, etteikö se olisi nykyisissä laitoksissa hallittavissa. Toki monet vankilat ovat liian vanhanaikaisia, ja tarvitsevat pikaista täysremonttia vankiosastojen uudelleen järjestämiseksi. Mitä tulee vankien avustamiseen ulkopuolelta esim. pakotilanteissa, on kaupunkien sisään jääneillä laitoksilla muita huonompi asema. Tosin kaupungeissa taas esim. virka-avun saaminen poliisilta lienee varsin helppoa, verrattuna maaseutuun. Toisaalta voimavarat eivät maaseutuvankiloissakaan riitä pitävään aluevalvontaan. Henkilökunnan tarvitsema teknillinen välineistö, aseet yms. vaativat oman keskustelunsa. Tekniikka on helpoimmin hankittavaa ja halvempaa käyttää kuin henkilöstö. Vankiloissa tulee tarkastustoimin ja tuloskeskusteluin selvittää, että henkilökunnalla on nykyaikaiset henkilökohtaiset suojavälineet ja tehokkaat viestintälaitteet. Mikäli laitos ei ole osannut suunnitella tätä aluetta itse, on ministeriön annettava tarvittava apu ja velvoite saattaa asia kuntoon. Laitosten aluevalvontaan on kiinnitettävä huomio siten, että laitokset velvoitetaan laatimaan suunnitelmat valvonnan tasosta. Valvontakameroilla tai liikeilmaisimilla ei estetä pakoja, mutta niillä voidaan vaikkapa suunnata pakoyritykset tietyille alueille. Oleellinen pohdinta liittyy tietenkin riskien arviointiin eri ratkaisuvaihtoehtojen kesken. Kokemus on osoittanut, että äärimmilleen vedetty tiukkuus aiheuttaa vakavia häiriöitä, kuten jopa Ruotsissa vankilakapinan. Henkilökunnan aseistus on aika-ajoin herättänyt keskustelua ja se on mielestäni liian usein jäänyt väitteiden tasolle. Väitän, että kaikissa niissä tilanteissa, joissa tiedän henkilökunnan ampuneen "kohti" vankia, se on ollut tarpeetonta tai aiheuttanut pahoja ongelmia. Perusteltuna tuliaseen käyttöä voi pitää vain äärimmäisissä hätävarjelutilanteissa ja näissäkin joudutaan varsin hikisiin ja pitkään jatkuviin jälkipyykkeihin. Lukuisat ovat myös ne tilanteet, joissa vahingonlaukaukset ovat aiheuttaneet välitöntä vaaraa. Niistä tapauksista, joissa viina ja virka-ase ovat möhlineet yhdessä, en viitsi edes puhua. Käsitykseni on, että laitoksessa voi olla jonkinlainen aseistus mahdollisen sotatilan varalta ja henkilökunnalla tulee olla taito aseiden käsittelyyn. Kuitenkin laitoksessa käytettävästä henkilökohtaisesta aseistuksesta tulee luopua, ja asia on saatava myös vankien tietoon. Tämä menettely lisäisi henkilökunnan turvallisuutta nykyisestä. Eipähän olisi vaaraa tulla vahingoitetuksi omalla virka-aseella. Asekoulutusta ja aseiden urheilukäyttöä tulisi sen sijaan kohentaa huomattavasti niiden tuntemuksen lisäämiseksi, samalla tavalla kuin henkilökunnan tulisi tuntea huumausaineiden käytön ilmeneminen ja seuraukset kuin myös aineet ulkonäöltä. Henkisen turvallisuuden lisäämisessä on tietenkin lukuisia keinoja loppuunpalamisen hidastamiseksi ja työterveyshuollon tehokkaammaksi hyväksikäyttämiseksi. Vankien suojaaminen toisiaan vastaan Valtakunnallisessa vankisijoittelussa pyritään Suomessa soveltamaan eräitä kauniita periaatteita, kuten kotipaikan läheisyys. Kuitenkin on osoittautunut käytännössä mahdottomaksi pitää kaikki vangit edes jokseenkin lähellä kotiseutuaan, koska laitosverkkomme on vieläkin harva suhteutettuna eri paikkakuntien välimatkoihin. Koska siis täysin tavallisen vankeinhoidon johdosta saatetaan vanki joutua sijoittamaan lähes tuhannen kilometrin päähän kotiseudultaan, katson, että jo aikaisemmin esillä ollut ongelmallisten vankien siirtely laitosten välillä voidaan toteuttaa, vaikka se saattaa varjoon kotiseutuperiaatteen. Vankien välisistä ristiriidoista, jotka saattavat johtaa väkivaltaisuuksiin, tiedetään paljon. Syitä ovat mm. - sairaalloinen heikompien vainoaminen - henkilökohtaiset vihamielisyydet - luvattoman (huume)kaupan rahoitus. Tiedetään, että tiettyjä vankeja ei saa laittaa samaan laitokseen. Eri paikkakunnilta olevia, eri sukua olevia, eri rotua olevia jne. ei voi sijoitella tavallisin sijoitusmääräyksin ongelmitta. Tämän johdosta tulee voimakkaasti pitää kiinni vankiloiden peruskorjaamisesta ja uusien pienehköjen (100 - 200 -paikkaisten) laitosten rakentamisesta. Vankilapakojen estäminen Vankien karkaamiset kiinnostavat yhteiskuntaa. Niihin ilmeisesti sisältyy jotain jännittävää ja rosvoromanttista. Selailin äskettäin vankilan vanhoja asiakirjoja todeten, että kautta aikojen karkaaminen on aiheuttanut poikkeuksellisen paljon paperityötä ja harmia henkilökunnalle. Lääninvankilasta viimeisimmät karkaamiset ovat tapahtuneet - portista ulos kävellen henkilökunnan mukana - portista panttivankina henkilökunnan jäsen - muurin yli ulkopuolisen apurin heittämän köyden avulla ja autolla - laitoksen ulkopuolelta remonttiryhmästä - saattajalta sairaalakäynnillä - saattajalta lomalla. Mitä on tehty tai opittu: - teroitettu henkilökunnalle valppauden merkitystä - oltu yhteydessä sairaaloiden turvallisuushenkilökuntaan - oltu yhteydessä poliisiin - asennettu piikkilankaa muurille - tilattu suunnitelma kamera/videovalvonnan toteuttamiseksi vankila-alueella. Tehokkaimmaksi on osoittautunut hereillä oleva ajatteleva henkilökunta, joka havaitsee pakenemismahdollisuudet tai yritykset jo etukäteen. Näin tulee myös olemaan tulevaisuudessa. Asennammepa vankiloiden sisälle ja ympärille millaisia vempeleitä tahansa tulee ratkaisevaa olemaan henkilökunnan oivallus. Edelleen jäävät olemaan kaikki karkaamisen edellytykset vangin auttamiseksi väkivalloin pakenemaan jostain tilanteesta laitoksessa tai sen ulkopuolella. Eräs useita kertoja paennut vanki on julkisuudessa muka väittänyt, että monesti hän on päässyt pakenemaan henkilökunnan avustuksella. Olen osasyyllinen, koska en viimeisen kymmenen vuoden aikana ole pitänyt häntä koko ajan karhunkopissa raudoissa silloin kun hän on vieraillut johtamissani vankiloissa. Filosofiani vain on sellainen, että elintilan antaminen uudenlaisen elämän aloittamiseen on tärkeämpää kuin ihmisen tuhoaminen alimmassa kellarissa. Tämä aatteellisuus on sitten suonut vangille tilaisuuksia yrittää pakoa. Pahojen väärinkäsitysten välttämiseksi totean, että en koskaan ole tietoisesti jättänyt vankia, joka niin sanotusti ei saisi päästä karkuun, valvonnatta tai niin, että henkilökuntaa olisi varattu puutteellisesti. Jälkiselvittelyissä kylläkin on voitu arvostella henkilökunnan riittämätöntä määrää. Tosiasiaksi jää, että vankeja tulee karkaamaan tulevaisuudessakin. Pidän oikeana sitä, että tekniikalla helpotetaan henkilökunnan työolosuhteita ja vaikeutetaan vankien karkaamisia. En jaksa kuitenkaan uskoa, että voisimme lähivuosina lisätä henkilökuntaa niin runsaasti, että sillä olisi sanottavaa merkitystä karkaamisten estämiseksi.