Aulikki Kananoja Ruotsalaisessa avoseuraamuksessa yhdistyvät rangaistus ja rajojen rakentaminen Pohjoismaisen virkamiesvaihdon yhteydessä syyskaudella 1994 minulla oli varsinaisen vaihto-ohjelman ohella tilaisuus seurata ruotsalaista kriminaalipoliittista keskustelua. Sain myös mahdollisuuden perehtyä vapaudessa tapahtuvaan kriminaalihuoltotyöhön Tukholmassa. Kiinnostava kokemus. Omiakin ajatuksia oli pakko tarkistaa ja jäsentää, kun kuva ruotsalaisesta kriminaalihuoltotyöstä syveni. Kriminaalihuolto julkisen kiinnostuksen kohteena Koko syksyn ajan käytiin julkisuudessa kiinnostavaa kriminaalipoliittista keskustelua. Alkusyksyä hallitsi oikeuspsykiatrinen keskustelu Mathias Flinkin tapauksesta. Valtiopäivävaalien jälkeen eräät tunnetut sosiaalityön ja lähialojen edustajat arvostelivat Dagens Nyheterin yliössä edellistä pääministeri Bildtin hallitusta humaanisuutta ja ihmisarvoa kaventavista kriminaalipoliittisista linjauksista. Kirjoittajat toivoivat, että uuden hallituksen oikeusministeri edustaisi humaanimpaa suuntaa. Uusi oikeusministeri Laila Freivalds vastasi puolestaan, että hän on monessa suhteessa edeltäjänsä kanssa samoilla linjoilla, mm. avohuollon seuraamusjärjestelmän kehittämisessä ja nuorisorikollisuuteen kohdistuvien toimien tehostamisessa. Arvostelijat vastasivat tähän esittämällä yksityiskohtaisen suunnitelman kaikkien pitkäaikaisvankien tuomioiden tarkistamiseksi. Syksyn väkivaltaiset tapahtumat Tukholmassa ja eräissä muissakin kaupungeissa saivat luonnollisesti kirjoittajat liikkeelle. Väkivallan ja rikollisuuden vähentämiseksi vaadittiin sosiaalipolitiikkaa, joka paneutuisi suurkaupunkien ongelmiin, estäisi alueellista segregoitumista ja väestöryhmien välisten erojen kasvamista. Hallitusohjelma Ruotsin uuden hallituksen ohjelmassa kiinnitetään huomiota rikollisuuden ehkäisyyn ja väkivallan vastustamiseen. Ohjelmajulistus päättyy väkivallan ja siirtolaisvihan vastustamista koskeviin tavoitteisiin. Kaikki kansalaiset halutaan mukaan diskriminoinnin, muukalaisvihan ja rasismin vastaiseen työhön. Väkivallan ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi tarvitaan tietoa ja tietoisuutta tekijöistä, jotka ruokkivat väkivaltaa ja rikollisuutta. Väkivallan vähentämiseksi hallitus aikoo laatia kokonaisstrategian. Ruotsi haluaa olla rikollisuuden ehkäisyn ja väkivallan vastustamisen mallimaa. Ohjelma lupaa, että kriminaalihuollon toteuttamisessa humaanisuus palautetaan arvoonsa, samalla kun rikosten uhrien asema halutaan turvata. Vapaudessa tapahtuva kriminaalihuolto Ruotsalaiselle käsitteelle frivård on vaikea löytää osuvaa ja lyhyttä vastinetta. Niinpä käytän seuraavassa ruotsalaista käsitettä. Itselläni oli tilaisuus tutustua frivårdiin Tukholman alueella. Kävin useita keskusteluja Tukholman luoteisen alueen toimistossa sekä aluejohtaja Kerstin Nilsonin että hänen työtovereidensa kanssa. Sain mahdollisuuden seurata valvontalautakunnan kokousta, minkä lisäksi kävin tutustumassa myös rattijuoppoudesta tuomittujen kuntoutusohjelmaan. Seuraavassa käsittelen vain lyhyesti avohoidon organisaatiota ja sen seuraamusvalikoimaa. Niistä on olemassa erinomainen Johanna Huhtalan, Vuokko Karsikkaan ja Kari Vanhalan matkakertomus (Oikeusministeriön vankeinhoito-osaston selvitteitä 3/1993). Yritän sen sijaan saamieni kokemusten ja käymieni keskustelujen pohjalla pohtia avoseuraamusten taustalla olevaa ajattelutapaa ja muodostaa kysymyksiä suomalaisen keskustelun pohjaksi. Vapaudessa tehtävä kriminaalihuoltotyö on osa valtion toteuttamaa rikosten seuraamusjärjestelmää. Seuraamukset voidaan Ruotsissa jäsentää kolmeen toteutusmuotoon: - tutkintavankilat - laitokset (vankilat) - avoseuraamukset eli vapaudessa tehtävä kriminaalihuoltotyö (frivård). Toimintaa johtaa kriminaalihuoltohallitus. Seuraamusjärjestelmä on organisoitunut seitsemään kriminaalihuoltoalueeseen. Alueorganisaatio pitää sisällään kaikki toimintamuodot: tutkintavankilat, valtion vankilat, paikallisvankilat ja avotoimintaa toteuttavat kriminaalihuoltotoimistot. Alueellinen kriminaalihuolto on tulosjohtamisen periaatteiden mukaan pitkälle autonominen kokonaisuus; sillä on täydellinen suunnittelu- ja resurssivastuu. Frivård on organisoitu 56 niin ikään aluepohjaiseen toimistoon, joiden toimintaa johtaa frivårdschef. Keskeiset vapaudessa tapahtuvan työn muodot ovat: - henkilötutkinta - valvonta - sopimushoito - yhdyskuntapalvelu. Henkilötutkinta Oikeus voi pitää välttämättömänä selvitystä rikoksen tehneen henkilön tilanteesta ennen seuraamuksesta päättämistä. Tällöin pyydetään asiassa selvitys ja frivårdin lausunto. Pyrkimyksenä on joustava käytäntö, jossa selvitystä ei nähdä rutiininomaisena muodollisuutena. Selvitys tehdään kunkin tilanteen yksilölliset piirteet huomioon ottaen. Henkilötutkinta ja frivårdin lausunto antavat oikeudelle monipuolisen perustan ratkaista, tarvitaanko vankilarangaistusta vai onko vapaudessa tapahtuva seuraamus tarkoituksenmukainen. Ruotsin nykyinen kriminaalipoliittinen linjaus korostaa seuraamuksen ehkäisevää merkitystä, mikä on käytännössä johtanut avoseuraamusten määrätietoiseen kehittämiseen. Keskustelukumppanini olivat varsin yksimielisiä siitä, että kriminaalihuollon sisällä frivård on viime vuosina saanut tuntuvasti tukea sekä toimintapoliittisissa linjauksissa että resurssien jaossa. Avoseuraamusten valikoima on kasvanut ja määrä lisääntynyt. Valvonta Keskeinen seuraamusmuoto on valvonta, joka tapahtuu suurelta osin suojeluvalvonnan muodossa. Valvonta voi kohdistua joko vapaudessa suoritettavan rangaistuksen saaneeseen taikka ehdonalaisesti vapautettuun henkilöön. Jälkimmäisessä tapauksessa avohuollon organisaatio päättää, otetaanko henkilö valvontaan, miksi ajaksi ja millaisin pelisäännöin. Valvoja voi olla joko maallikko tai kriminaalihuollon toimihenkilö. Valvontasuunnitelma tehdään kuitenkin yleensä yhdessä, ts. kriminaalihuollon toimihenkilö, asiakas ja valvoja laativat yhdessä suunnitelman, jossa sovitaan tapaamisen tiheys, yhteistyön pelisäännöt, raportointi jne. Mikäli tuomittu ei noudata sopimuksia, asia voidaan käsitellä valvontalautakunnassa. Valvontalautakunta on luottamushenkilöelin, jonka puheenjohtajana on tuomari ja jonka jäsenet ovat maakäräjien (landsting) tai kunnan poliittisia luottamushenkilöitä. Esittelijöinä toimivat kriminaalihuollon toimihenkilöt. Valvontalautakunta käsittelee monia asioita: valvonnan laiminlyömisen seuraamusta, valvonnan mahdollista jatkamista tai valvontaohjelman muutosta, ehdonalaisesti vapautetun mahdollista sijoittamista uudelleen vankilaan. Valvontalautakuntaa vastaavaa elintä ei Suomessa ole. Itselläni oli tilaisuus seurata valvontalautakunnan kokousta. Useissa asioissa asiakas itse oli paikalla ja saattoi kertoa lautakunnalle suoraan omat perustelunsa valvonnan laiminlyömiseen tai ohjelman muutostoivomukseen. Leimaa-antavaa oli sekä puheenjohtajan että jäsenten varsin laaja-alainen kiinnostus asiakkaiden elämää kohtaan, inhimillinen ja epämuodollinen keskustelun sävy sekä sopimusten pitämistä ja pelisääntöjen noudattamista korostava ote. Rikosta koskeva keskustelu Eräs valvontaan sisältyvä ohjelma voi olla rikosta koskeva keskustelu. Kysymyksessä on selkeästi strukturoitu viiden keskustelun sarja, jossa käydään läpi itse rikostilanne, rikoksen tuottamat "voitot ja tappiot", vaihtoehtoisia toimintatapoja, uhrin tilanne ja viimeisellä kerralla vedetään yhteen käytyjen keskustelujen anti tulevaisuutta ajatellen. Sosiaalityöntekijänä tämänlaatuinen rajattu ja selkeästi kohdennettu interventio kiinnosti minua erityisesti. Kokemukset eivät vielä ole niin pitkäaikaiset tai laajat, että johtopäätöksiä voitaisiin vetää. Rikosta koskeva keskustelu sopii kuitenkin erinomaisesti siihen kriminaalipoliittiseen linjaan, jossa tähdätään rikoksentekijän omien rajojen ja itsehallinnan vahvistamiseen. Sopimushoito Sopimushoito on suojeluvalvonnan erityismuoto. Sitä toteutetaan enimmäkseen päihdeongelmaisten asiakkaiden kohdalla, kun päihteidenkäyttö ja rikos liittyvät toisiinsa. Se on vankilan vaihtoehto, joka voi tulla kysymykseen silloin kun on realistisia edellytyksiä olettaa, että hoidon avulla voidaan vaikuttaa asiakkaan päihdeongelmaan ja siten ehkäistä myöhempiä rikoksia. Raskaissa rikoksissa sopimushoito ei yleensä tule kysymykseen. Sopimushoitoa koskevassa oikeuden päätöksessä todetaan, minkälaisen vankilarangaistuksen vaihtoehto hoito on. Käytännössä sopimushoito edellyttää, että kriminaali- ja sosiaaliviranomaiset yhdessä arvioivat asiakkaan hoidontarpeen samoin kuin ehdottavat oikeudelle kysymykseen tulevan hoitomuodon ja -laitoksen. Kirjallisessa sopimuksessa asiakas ilmoittaa olevansa halukas hoitoon ja sitoutuu hoitosuunnitelmaan; siinä kuvataan yksityiskohtaisesti hoidon sisältö, hoidon kesto, valvonta-aika, järjestyssäännöt ja huumeiden kontrollikäytäntö. Hoito toteutetaan yleensä sosiaalihuollon piiriin kuuluvissa, julkisyhteisöjen tai yksityisissä hoitokodeissa. Hoitojakso on useimmiten 1-2 kuukauden mittainen. Kriminaalihuolto vastaa hoidon kustannuksista rangaistusaikaa vastaavalta ajalta; mahdollisesti tarvittavan jatkon kustannuksista vastaa sosiaalihuolto. Sopimushoidon käyttö on lisääntynyt aloittamisvuoden (1988) tasosta, joka oli hieman yli 350, lähelle 900 sopimusta toimintavuonna 1993/94. Kriminaalihuoltohallituksen vuotta 1992 koskevan seurannan mukaan sopimushoito keskeytyi joka neljännen kohdalla. Tällöin asiakas joutui jatkamaan rangaistusta vankilassa. Keskeytymisen syynä oli useimmiten, että asiakas epäonnistui hoidossaan, harvemmin syyllistyminen uuteen rikokseen. Epäonnistumista tapahtui enemmän sekakäyttäjien kuin vain alkoholia väärinkäyttävien kohdalla. Hoidollisten vaihtoehtojen valikoimaan kuuluu myös perhehoito, jonka määrä on niin ikään lisääntynyt ja josta saadut kokemukset ovat saamani käsityksen mukaan myönteisiä. Esim. vaikeissa huumekierteissä olleiden asiakkaiden kohdalla perhehoito muulla kuin aikaisemmalla asuinpaikkakunnalla saattaa olla tarkoituksenmukainen laitoshoidon jatkeena. Joskus asiakkaat pyytävät itsekin valvonta-ajan jatkamista päästäkseen perhehoitoon. Yhdyskuntapalvelu Yhdyskuntapalvelu on Ruotsissakin varsin nuori seuraamusmuoto. Kaksivuotinen kokeilu alkoi vuonna 1990; se toteutettiin viiden käräjäoikeuden alueella. Tällä hetkellä yhdyskuntapalvelua toteutetaan koko maassa. Myös Ruotsissa se on tarkoitettu vankilan vaihtoehdoksi erityisesti nuorille rikoksentekijöille. Sitä sovelletaan pääsääntöisesti 18 - 25-vuotiaisiin lyhyiden tai keskipitkien vankilarangaistusten (n. 8 - 10 kuukauden pituuteen saakka) vaihtoehtona. Kysymykseen tulevat useimmiten omaisuusrikokset, pahoinpitelyt, rattijuoppoudet. Kuten Suomessakin yhdyskuntapalvelun käyttö edellyttää myös arviointia asiakkaan soveltuvuudesta tähän seuraamusmuotoon. Ruotsissa yhdyskuntapalvelua käytetään raskaampiin rikoksiin kuin Suomessa. Yli kolmasosa Tukholman alueella yhdyskuntapalveluun ohjatuista on tehnyt pahoinpitelyrikoksen ja toinen kolmasosa varkauden. Rattijuoppoja oli 11% ryöstöjä tai ryöstön yrityksiä 12%. Ruotsissa ollessani rikollisuuden ehkäisyn neuvottelukunta Brå julkisti yhdyskuntapalvelun seurantatutkimuksen. Se koski yhdyskuntapalvelun soveltamisen kahta ensimmäistä kokeiluvuotta. Jälkiseuranta osoitti, että joka neljäs yhdyskuntapalveluun tuomittu teki uuden rikoksen tuomion täytäntöönpanoaikana. Liki puolet teki uuden rikoksen kahden vuoden kuluessa yhdyskuntapalvelun jälkeen. Tämän uusintarikollisuuden katsotaan vastaavan vankilarangaistuksen saaneiden uusintarikollisuuden määrää. Käydyissä keskusteluissa tutkimustulosta tulkittiin kahdella päinvastaisella tavalla: toiset tulkitsivat sen osoittavan yhdyskuntapalvelun heikkoa tulosta, toiset tulkitsivat sen hyväksi tulokseksi. Jälkimmäistä tulkintalinjaa edustavat korostivat, ettei vapaudessa suoritettu rangaistus "houkutellut" sen suurempaan lainvastaisuuteen kuin suljettu rangaistus. Tutkijat itse painottavat, että yhdyskuntapalvelu on sekä humaanimpi että halvempi seuraamusmuoto kuin vankila. Joissakin tapauksissa se on myös ankarampi rangaistus kuin tuomittu muutoin olisi saanut. Näin on erityisesti silloin, kun rikoksesta olisi tullut ehdollinen rangaistus. Tuki ja kontrolli Ruotsin vapaudessa toteutuvassa seuraamusjärjestelmässä yhdistyvät tuki ja kontrolli. Suomessa - ainakin sosiaalihuollon piirissä - on aika ajoin käyty kiivasta keskustelua siitä, onko mahdollista yhdistää samaan organisaatioon molemmat funktiot: tuki ja kontrolli. Joskus tällaista yhdistelmää on pidetty yksilön oikeusturvan kannalta kyseenalaisena, jos oikeuksien tai vapauden rajoituksia toteutetaan tukeen verhottuna. Viime vuosina sosiaalihuollon edustajatkin ovat esittäneet enenevästi näkemyksiä, joiden mukaan ihmisen kehitys sosiaalisesti toimintakykyiseksi kansalaiseksi tarvitsee tuekseen lapsuudesta ja nuoruudesta alkaen sekä rakkautta että rajoja. Kriminaalihuoltoon sovellettuna tämä merkitsee, että rikoksen tehneen ihmisen kehitys kohti yhteiskunnan normeja ja pelisääntöjä noudattavaa elämäntapaa edellyttää sekä selkeää palautetta rikoksen tuomittavuudesta että sosiaalista kasvua ja itsehallinnan kehittymistä tukevia kokemuksia. Ruotsin frivård ei halua häivyttää tehtäväänsä osana seuraamusjärjestelmää. On tärkeätä osoittaa, että rikos ei ole hyväksyttävä tapa toimia. Sillä on seurauksensa. Valvonta kontrollitoimenpiteenä on merkkinä siitä, että rangaistavan teon tehnyt ihminen ei ole "täysin vapaa". Uusintarikollisuuden ehkäisyä painottava linja tuo seuraamusjärjestelmään kuitenkin myös toisia tehtäviä: yksilön omien rajojen kehittymistä tukevia, kasvua ja sosiaalista oppimista edistäviä aineksia. Kahden edellä kuvatun tehtävän yhdistäminen on vapaudessa tapahtuvan kriminaalihuoltotyön ydintehtävä. Organisatorinen ratkaisu symbolisoi tavallaan sitä tavoitetta, että myös yksilön omassa toiminnassa luova ja tuottava voimavarojen käyttö, toiminta yhteisössä sekä tarvittaessa kyky rajoittaa omaa toimintaa muodostaisivat ehyen kokonaisuuden. Käydessäni läpi saamaani aineistoa ja muistiinpanoja keskusteluistani rakentui itselleni vähitellen seuraava kokonaiskuva Ruotsin vapaudessa tapahtuvasta kriminaalihuoltotyöstä. En ole ehtinyt tarkistaa, ovatko johtopäätökseni oikean suuntaisia. Ehkäpä nämä - oikeina tai väärinä johtopäätöksinä - voivat kuitenkin toimia lisänä Suomessa käytävään keskusteluun. Saamani käsityksen mukaan kriminaalihuoltotyö vapaudessa pitää sisällään seuraavia elementtejä: - rangaistus, ulkoisten rajojen asettaminen - sisäisten rajojen ja itsehallinnan rakentaminen - kehitystä tukevien, myönteisten kokemusten luominen - sosiaalinen oppiminen. Rangaistus pitää sisällään sen, että rikoksen tehnyt henkilö ei ole täysin vapaa, vaan valvonnassa. Tämän vuoksi on tärkeätä, että esim. valvontasuunnitelmassa sovituista asioista pidetään kiinni ja laiminlyönteihin tartutaan vakavasti. Jos valvonnan laiminlyönnistä ei aiheudu seurauksia, on vaarana, että rikoksen tehneelle syntyy käsitys, "ettei teolla ollut väliä". Tämä käsitys ei kuitenkaan tue yhteiskunnan pelisääntöjen noudattamista. Mitä paremmin rikoksen tehneelle syntyy kokemus rikoksen ja seuraamuksen välisestä yhteydestä, sen selkeämmäksi oletettavasti muodostuu myös käsitys yhteiskunnan normijärjestelmästä, oikeasta ja väärästä. Onko Ruotsin tai Suomen nykyinen valvontakäytäntö riittävän selkeä ja johdonmukainen tässä suhteessa, kaipaa kenties keskustelua. Sisäisten rajojen ja itsehallinnan kehittyminen toteutuu monin eri tavoin mm. valvonnan yhteydessä. Jo rakentava ja mallia tarjoava suhde valvojaan voi itsessään toimia sisäisten rajojen kehittymistä tukien. Valvontasuhteessa toinen ihminen tarjoaa oman hallintakykynsä ja rajansa valvottavan puutteellisten ja helposti murtuvien rajojen tueksi. Arkipäivän tilanteiden läpikäymisessä vahvistuu toistuvasti käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä vahingoittaa muita ja mikä ei. Edellä kuvaamani keskustelu rikoksesta on mielestäni yksi tapa lisätä rikoksen tehneen ymmärrystä omasta toiminnastaan ja sen vaikutuksista. Se, että kykenee hallitsemaan ylistimuloivia tilanteita ja ympäristöstä tulevia paineita, on jo itsessään myönteinen kokemus. Vapaudessa tapahtuvaan toimintaan liittyvät tilanteet asioiden hoitamisessa, koulutuksessa, työnhaussa, työssä, vapaa-ajantoimissa, perheessä ja ihmissuhteissa antavat mahdollisuuden jatkuvasti seurata omaa kontrollikykyä ja tunnistaa sen puutteita. Samoin syntyy tilaisuuksia tukea itsehallinnan kehittymistä, etenkin jos useat eri ihmiset asiakkaan ympäristössä toimivat samaan suuntaan. Henkilötutkinta, sopimushoito, perhehoito, yhdyskuntapalvelu sisältävät kaikki tilaisuuksia omien rajojen rakentamiseen. Kehitys omien voimavarojen rakentavaan käyttöön on yksi edellytys sille, että rikoksen tehneen ei tarvitse turvautua normien vastaiseen toimintaan. Monien rikoksentekijäin elämänhistoria on pitkä sarja koettuja laiminlyöntejä, hylkäämisiä, epätoivoa, nöyryytyksiä, häpeää, myönteisten kokemusten ja ihmissuhteiden miltei totaalista puuttumista. Kuitenkin ihminen kasvaa ja kehittyy parhaiten juuri rakastavien, vastavuoroisten ja itsetuntoa rakentavien ihmissuhteiden ja myönteisten elämänkokemusten avulla. Vankilassa tapahtuva rangaistus on usein yksi lisä hylkäämisten, nöyryytysten ja epätoivon sarjaan. Sen vuoksi on tärkeätä, että avoseuraamusta priorisoidaan silloin, kun siihen on realistiset edellytykset. Tämä asettaa avoseuraamukselle kuitenkin suuret vaatimukset. Sen tulee sisältää paitsi realistisia rajoja myös tilaisuuksia myönteisiin kokemuksiin. Tähän antavat valvonta eri muotoineen, psykososiaalinen työ, perhehoito ja yhdyskuntapalvelu mahdollisuuksia ja edellytyksiä. Kertomukset mm. yhdyskuntapalvelun piiristä vahvistavat, että palvelupaikan saaminen, myönteinen pärjääminen, palvelupaikalla saatu kiitos hyvästä suoriutumisesta ovat olleet tärkeitä ja usein tuntemattomia kokemuksia nuoren rikoksentekijän elämässä. Ehkäisevän kriminaalityön kannalta olennaista on, tuottavatko kontrolli, sisäisten rajojen rakentaminen ja myönteiset kokemukset sosiaalista oppimista niin että asiakas ei enää "tarvitse" normienvastaista käyttäytymistapaa. Seuraamusvaihe on yleensä kestoltaan varsin rajallinen periodi rikoksen tehneen ihmisen elämässä. Tänä aikana tulisi kuitenkin tapahtua muutosta siinä määrin, että ankkuroituminen yhteiskunnan tavalliseen toimintaan ja elämään on mahdollista. Sosiaalisen oppimisen arviointi on osa kriminaalihuollon psykososiaalista työtä. Asuminen, työ, jonkinasteinen jatkuvuus rakentavissa ihmissuhteissa ovat niitä kiinnekohtia, joihin asiakkaan tulisi kiinnittyä, jotta arkipäivän epävakaisuus tai yllykkeet rikoksiin eivät muodostuisi elämää hallitseviksi kokemuksiksi. Tässä kriminaalihuoltotyön yhteydet sosiaalitoimeen, asuntojärjestelmiin, työhönsijoitukseen ja koulutukseen ovat olennaisia. Lopuksi Toivon, että meillä on mahdollisuus jatkaa dialogia ruotsalaisten kanssa vapaudessa toteutuvan kriminaalihuoltotyön eri muodoista, kokemuksista ja vaikutuksista. Haastetta on runsaasti mm. seurannan ja arvioinnin alueella, koska molemmissa maissa tullaan lähivuosina varmasti seuraamaan avoseuraamusten uusintarikollisuutta ehkäisevää vaikutusta.