Elinkautisvankien uusintarikollisuus Timo Aho Suomen lain mukaan elinkautiseen vankeusrangaistukseen voidaan tuomita henkilö, joka on syyllistynyt joukkotuhontaan, törkeään valtionpetokseen, törkeään maanpetokseen, törkeään vakoiluun tai murhaan. Rikoslain 12 ja 13 lukua maan- ja valtiopetosrikoksista uudistettiin vuonna 1995. Joukkotuhonta ja törkeä vakoilu ovat käsitteinä uusia. Elinkautiseen vankeuteen on Suomessa vuosien 1980-1996 aikana tuomittu vain murhasta. Murhan määritelmää on muutettu oleellisesti vuonna 1970. Aikaisemmin "joka surmaamisen tarkoituksessa, vakain tuumin toiselta ottaa hengen tuomittakoon murhasta kuolemanrangaistukseen taikka kuritushuoneeseen elinkaudeksi". Pihtiputaan kahdeksan surmanluotia vauhdittivat lain muutosta, jolla pyrittiin suojelemaan erityisesti virantoimituksessa olevia järjestyksen ja turvallisuuden valvojia. Pihtiputaalla sai surmansa neljä virantoimituksessa ollutta poliisia vuonna 1969. Rikoslain 21 luku uudistettiin vuonna 1970, jolloin murhan käsitettä laajennettiin huomattavasti. Nykylainsäädännössä (1995) murha on määritelty seuraavasti: Murha. Jos tappo tehdään 1) vakaasti harkiten, 2) erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, 3) vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai 4) tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi ja rikos on myös kokonaisuudessaan arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava murhasta vankeuteen elinkaudeksi. Murhan käsite on laajentunut. Aikaisemmin teko edellytti aina harkintaa ja tahallisuutta. Nykylainsäädännön mukaan esimerkiksi poliisin tappamista tai kenen tahansa ampumista kaupungin keskustassa päiväsaikaan ("ja rikos on myös kokonaisuudessaan arvostellen törkeä") on pidettävä murhana. Tästä huolimatta eivät vuosittaiset elinkautistuomiot ole sanottavasti lisääntyneet 1980-ja 1990-luvuilla, lukuun ottamatta ennakkotietoja aivan viime vuosilta. Elinkautisiin vankeusrangaistuksiin tuomitut Rikoslain mukaan murhasta seuraa elinkautinen vankeusrangaistus. Rangaistuksen lieventämisperusteena käytetään murhissa kuitenkin varsin usein vähentynyttä syyntakeisuutta. Vuosina 1980-1992 onkin murhan tyyppirangaistus ollut määräaikainen rangaistus. Ennakkotiedot vuosilta 1993 ja 1994 osoittavat, että murhasta on tuomittu ainakin tilapäisesti useammin elinkautiseen kuin määräaikaiseen rangaistukseen. Elinkautisvankien merkittävä lisääntyminen vankiloissa 1990-luvulla viittaa myös osaltaan siihen, että aivan viime vuosina ovat elinkautiset vankeusrangaistukset lisääntyneet. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan murhat eivät ole lisääntyneet, vaan muutos johtuu lähinnä muuttuneesta oikeuskäytännöstä. Syyntakeisuuden määrittelyn käytännössä on tapahtunut varsin keskeinen muutos viime vuosina. Vähentyneesti syyntakeiset, niin sanotut varttihullut ovat vähentyneet. Siirtymä on tapahtunut täydessä ymmärryksessä olevien joukkoon. Ymmärrystä vailla olevien määrä on sekin aivan viime vuosina vähentynyt. Seuraavassa kuviossa  on esitetty terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ilmoittamat erityisistunnoissa käsitellyt mielentila-arviot syyntakeisuuden perusteella luokiteltuna. Murhan määritelmää on muutettu ja siihen liittyvä oikeuskäytäntö on muuttunut osittain lainsäätäjän tahdon ilmaisuna ja osittain muista syistä, joista suhtautuminen rikoksentekijän syyntakeisuuteen on ainakin yksi tekijä, joka on lisännyt elinkautisvankeja vankiloissa. Vuosina 1980-1996 armahdetuista 34 elinkautisvangista kolme oli tuomittu ennen vuotta 1970 tapahtunutta rikoslain 21 luvun uudistamista edeltäneen lain perusteella. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen mielentila-arvioinneissa tapahtunut muutos heijastuu myös murhista annettuihin tuomioihin. Määräaikaisten ja viime vuosina myös syyntakeettomien luvut ovat vähentyneet. Alioikeudet ovat seuranneet oikeusturvakeskuksen lausuntoja varsin yhdenmukaisesti. Elinkautisvangit vankiloissa Elinkautisvangit ovat lisääntyneet viimeisten vuosikymmenten aikana vankiloissa. Parikymmentä vuotta sitten 1970-luvulla luvut vaihtelivat 14 ja 20 välillä ja lisääntyivät seuraavalla vuosikymmenellä noin 30:een. Tällä hetkellä (1996) elinkautisvankeja on 48 ja jo nyt on tiedossa joitakin uusia tapauksia, jotka odottavat elinkautisrangaistuksen täytäntöönpanoa. Elinkautisvankien lisääntyessä ovat heidän vankeusaikansa samalla lyhentyneet. Armahdettujen elinkautisvankien keskimääräinen vankeusaika on 1990-luvulla ollut 10.7 vuotta. Edellisellä vuosikymmenellä vankeusaika oli keskimäärin vuotta pidempi ja 1970-luvulla noin 16.5 vuotta. Vuosina 1980-1996 armahdettujen vankeusajat ovat vaihdelleet 6 vuodesta 22 vuoteen. Lyhimmät vankeusajat ovat yleensä elinkautisista määräajaksi armahdettuja. Elinkautisvankien vaihtuvuus on vuosien aikana lisääntynyt ja parin viime vuoden aikana tapahtunut elinkautisvankien armonanomusten hylkääminen on lisännyt ehkä muutamalla henkilöllä vankiloissa olevien elinkautisvankien määrää. Armahdetut Vuosien 1980-1996 aikana Tasavallan presidentti armahti yhteensä 33 ihmistä 34 kertaa. Lukujen näennäinen ristiriita johtuu siitä, että eräs naispuolinen elinkautisvanki armahdettiin ensin määräaikaiseen rangaistukseen ja parin vuoden jälkeen kesken rangaistuskauden ehdonalaiseen vapauteen. Armahtaminen tapahtuu yleensä ehdonalaiseen vapauteen kolmen vuoden koeajalla. Jos armahdettu joutuu uudelleen rangaistuslaitokseen ja menettää ehdonalaisen vapautensa, hänestä tulee jälleen elinkautisvanki. Armahdettujen rikostausta Elinkautisvankien rikostausta poikkeaa jonkin verran muista vankeusvangeista. Tapausten vähyyden vuoksi ovat täsmälliset tilastolliset testit näiden erojen arvioimiseksi liian vaativia. Ryhmien välillä vallitsevat isotkin erot jäävät tilastollisilta merkitsevyyksiltään pieniksi. Käytettävissä olevan aineiston perusteella on joka tapauksessa ilmeistä, että ainakin elinkautisvankien rangaistuslaitoskertaisuus on muita vankeusvankeja vähäisempi. Vuoden 1995 vankitietojen mukaan vankeusvankien keskimääräinen kertaisuus oli 3.9, kun se armahdetuilla oli 2.5. Ryhmien ero jäi tässäkin tapauksessa tilastollisesti vain melkein merkitseväksi (P=0.0194). Elinkautisista oli ensikertalaisia 21 eli 62 prosenttia. Muista vangeista on viime vuosina ollut ensikertalaisia 23-25 prosenttia. Ensikertaisten vankien uusimistodennäköisyys on Suomessa ollut noin 60 prosenttia ja uusijoiden 75-80 prosenttia, joten elinkautisvangeilla on tässä suhteessa muita vankeja parempi selviytymisennuste. Myös tehty henkirikos on elinkautisvangeilla usein eri syistä johtuva kuin muilla vangeilla. Määräaikaistuomion taposta saanut henkilö on päinvastoin kuin murhissa ollut yleensä juovuksissa ja rikoksen syy on syntynyt välittömästi ennen surmaamista. Murhissa ei alkoholin osuus yleensä ole mitenkään oleellinen tekijä. Voidaankin päätellä, että elinkautisvangeilla ei ole yleensä yhtä suuria alkoholiongelmia kuin muilla vangeilla, mikä parantaa myös tältä osin heidän selviytymisennustettaan. Armahdettujen ikä Uusintarikollisuudella ja rikoksentekijän iällä on todettu olevan varsin suuri keskinäinen riippuvuus. Mitä nuorempi henkilö on, sitä useammin ja nopeammin hän yleensä uusii rikoksensa. Vankilatutkimuksissa on todettu, että lähes jokainen alle 20-vuotias ensikertainen vanki joutuu uudelleen vankilaan, kun taas yli 30-vuotiaat ensikertaiset pysyvät erittäin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta poissa vankiloista vapautumisensa jälkeen. Armahdettujen keskimääräinen ikä heidän alkaessa suorittaa rangaistustaan oli 36 vuotta, mikä on noin neljä vuotta enemmän kuin muilla vankiryhmillä. Suurimmassa rikoksen uusimisriskiryhmässä olevia eli niitä, jotka vankilaan tullessaan olivat 25-vuotiaita tai sitä nuorempia oli 9 henkilöä. Ikänsä puolesta armahdetuilla on ollut tilastollisesti paremmat mahdollisuudet rikoksettomaan elämään kuin muilla vankiryhmillä. Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että elinkautisvangit vanhenevat rangaistuksensa aikana keskimäärin 10-12 vuotta ja ovat vapautuessaan yleensä jo ainakin keski-ikäisiä. Vuosina 1980-1996 armahdetuista elinkautisvangeista oli 15.8.1996 mennessä kuollut 8 henkilöä. Jotkut heistä armahdettiinkin osittain huonon terveyden vuoksi. Kuolema seurasi hyvin nopeasti armahtamista. Yhtä lukuun ottamatta tähän ryhmään kuuluvat kuolivat kolmen vuoden sisällä vapautumisestaan. Yksi kuoli oltuaan vapaudessa viisi vuotta. Tohtori Matti Joukamaan vielä julkaisemattomassa vankien terveystutkimuksen (1985) seurantatutkimuksessa oli seitsemän vuoden seuranta-aikana vapautuneista vangeista kuollut 13 prosenttia. Seuranta-aikojen pituuksien erilaisuudesta ja näiden ryhmien ikärakenteiden eroista johtuen ei täsmällisiä vertailuja kuitenkaan voida tehdä. Tilastollisissa ennusteissa voidaan mennä myös pahasti harhaan. Eräs 19-vuotias mies tappoi perheensä ja joutui suorittamaan elinkautisen vankeusrangaistuksen. Vankila, vankeinhoito-osasto ja korkein oikeus esittivät lausunnoissaan armonanomuksen hylkäämistä. Mies on selvinnyt nyt ainakin 13 vuotta vankilan ulkopuolella. Miehet ja naiset Elinkautiseen vankeuteen tuomitut naiset poikkeavat yleensä jonkin verran rikostaustaltaan elinkautisista miesvangeista. Armahdettuja naisia oli tosin vain kolme, mutta näilläkin henkilöillä erot miehiin olivat selviä. Kellään naisista ei ollut rikostaustaa ja uhrit olivat aviopuolisoja. Lisäksi naiset olivat kaikki yli 30-vuotiaita. Elinkautisten naisvankien uusimisrikollisuutta vähentävät sukupuoli, ikä ja sosiaaliset sidosryhmät. Elinkautiset naisvangit eivät elä järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella kuten useimmat tavalliset miesvangit. Uusintarikollisuus Tässä luvussa on kuvattu elinkautisvankien aiempaa rikollisuutta sekä sosiaalista taustaa lyhyesti. Elinkautisvangin ennuste välttyä rikosten teosta on huomattavasti parempi kuin tavallisten vankeusvankien. Vaikuttaa myös siltä, ettei pitkäkään vankeusaika välttämättä riko läheisiä ihmissuhteita, jos niitä on ollut olemassa ennen vankeutta. Armahdetuista (33) on vuoden 1996 syksyyn mennessä joutunut takaisin vankilaan 5 henkilöä eli noin 15 prosenttia. Uusiminen on ollut (kuten on odotettuakin) huomattavasti vähäisempää tässä ryhmässä kuin muilla vankeusvangeilla. Eniten pieneen uusimisprosenttiin vaikuttaa ehkä armahdettujen suuri kuolleisuus. Vaikka vankipopulaatiossa yleensäkin ennenaikaiset kuolemat ovat yleisiä, eivät ne suhteellisesti ole kuitenkaan näin yleisiä. Armahduksen jälkeen ei yksikään kuolleista joutunut armahduksen ja kuoleman välillä uudestaan vankilaan. Yksi armahdetuista on tuomittu uuteen elinkautiseen vankeuteen. Sama henkilö on joutunut armahduksen jälkeen jo kolme kertaa vankeuteen. Muut uudelleen vankilaan joutuneiden päärikoksena on ollut ryöstö, tavallinen pahoinpitely, huumausainerikos sekä törkeä liikennejuopumus. Vuosien 1980-1988 aikana armahdetuista elinkautisvangeista ei kukaan ole joutunut uudelleen vankilaan (yksi on tällä hetkellä tutkintavankeudessa). Kaikista syksyn 1995 vangeista, jotka olivat ainakin toiskertaisia vankeusvankeja runsas kolmannes oli alle vuoden kuluessa suorittamassa uutta rangaistustaan. Alle kahden vuoden aikana rangaistuksensa aloittaneista vastaava luku on jo kaksi kolmannesta ja viiden vuoden aikana luku on kasvanut jo 90 prosenttiin. Niillä harvoilla elinkautisvangeilla, jotka ovat joutuneet uudelleen vankilaan, näyttää uusiminen tapahtuvan yleensä melko nopeasti, kuten muillakin vankeusvangeilla. Tämän vuoksi voitaneen arvioida, että vuosien 1980-1995 aikana armahdetuista vangeista korkeintaan muutama uusi tapaus palaa enää takaisin vankilaan. Ikä elinkautisrangaistusta aloitettaessa näyttää todella olevan tärkeä tekijä ennustettaessa armahduksen jälkeistä selviytymistä. Erot eri ikäluokissa ovat tilastollisesti melkein merkitseviä (P=0.0387). "Kertais." tarkoittaa armahduksen jälkeistä vankilakertaisuutta. Vain yksi henkilö, joka oli yli 25-vuotias on joutunut takaisin vankilaan. Armahduksen yhteydessä on vapautumisvankilalta, vankeinhoito-osastolta ja korkeimmalta oikeudelta pyydetty säännöllisesti lausunto, voidaanko henkilö armahtaa. Lausuntoja antavat myös yksityiset henkilöt ja yhdistykset. Viralliset lausunnonantajat eivät ole osanneet ennakoida armahdettavan uusintarikollisuutta kovin hyvin. Mainitut kolme lausunnonantajaa ovat puoltaneet kaikkien epäonnistujien armahtamista. Vastaavasti kaikki elinkautiset, joita osapuolet eivät puoltaneet ovat menestyneet ainakin toistaiseksi. (Väärin ennakoitujen joukko lisääntyi ilmeisesti yhdellä elokuun lopulla 1996.) Elinkautisvankien uusintarikollisuuteen näyttävät vaikuttavan samat tekijät, joilla on yleisestikin selitetty uusintarikollisuutta. Armahdettujen joutuminen uudelleen vankilaan on kuitenkin niin harvinaista, että ennustaminen tässä suhteessa on erittäin epävarmaa. Nuoremmalla iällä tehdyt rikokset ja nuoruus sinänsä näyttävät ehkä selvimmin olevan riippuvuussuhteessa myös elinkautisvankien selviytymiseen armahduksen jälkeisessä elämässä. Nykytilanne Tätä raporttia kirjoitettaessa elinkautisvankien määrä lisääntyi jälleen yhdellä. Kokonaisluku on nyt 48. Nyt elinkautista vankeusrangaistustaan suorittamassa olevat vangit vaikuttavat jonkin verran ongelmallisemmilta kuin edellä kuvatut armahdetut. Tällä hetkellä vankiloissa olevien miespuolisten elinkautisvankien ikä, silloin kun he aloittivat nykyrangaistuksensa, on viisi vuotta vähemmän (30) kuin 1980-1996 armahdetuilla. Ero on tilastollisesti melkein merkitsevä. Keskimääräinen vankilakertaisuus miehillä on noussut 2.6:sta 4:ään ja ensikertaisten osuus samassa ryhmässä on vähentynyt 57 prosentista 37:ään. Myös muutokset kertaisuudessa ovat tilastollisesti melkein merkitseviä. Varhaisimmat elinkautistuomiot ovat tällä hetkellä vuodelta 1986. Kaksi elinkautisista on tullut vankilaan jo vuonna 1985, mutta rangaistukset tulivat täytäntöön vasta seuraavana vuonna. Elinkautiseen vankeuteen tuomittujen naisten osuus on lisääntymässä. Tällä hetkellä vankiloissa on viisi elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomittua naista ja uusia on odottamassa lainvoimaista tuomiota. Törkeisiin väkivaltarikoksiin syyllistyneet naiset ovat muutenkin lisääntymässä vankiluvussa. Valmisteilla olevassa vankeinhoitoasiain neuvottelukunnan raportissa on ilmiötä selitetty naisten lisääntymisellä rikollisissa juomaporukoissa sekä yhä useammin havaittavalla alkoholin ja lääkeaineiden sekakäytöllä. Tuomittujen naisten elinympäristöjen muutoksia kuvaa myös se, että nyt vankiloissa olevista elinkautista vankeutta suorittavista naisista kaksi on leskeä. Muut ovat naimisissa. Aikaisemmin murhasta elinkautista vankeutta suorittava oli lähes poikkeuksetta leski. Nykyinen murhan määritelmä mahdollistaa entisen tapoksi luokiteltavan teon tuomitsemisen murhana. Vuosina 1980-1996 armahdettujen elinkautisvankien tekemät rikokset muistuttavat ehkä muutamia tapauksia lukuun ottamatta vanhan lain aikaisia murhia, joissa vakaalla harkinnalla ja tahallisuudella oli keskeinen merkitys. Tutustumatta vielä lähemmin nykyisten elinkautisvankien rikosta koskeviin asiakirjoihin voi vain olettaa, että murhan ja tapon välinen raja on muuttunut viime vuosina myös oikeuskäytännössä. Elinkautisrangaistukset ovat lyhentyneet, mutta niiden joukossa saattaa olla rikoksia, jotka vanhan lain aikana olisi tuomittu tappoina. Tämä raportti on tehty Tasavallan presidentin toimeksi annosta syksyllä 1996. Selvitettävänä ongelmana oli elinkautisvankien uusintarikollisuus. Tutkittava ajanjakso ulottuu vuodesta 1980 vuoden 1996 elokuun alkuun. Kaikki ajanjakson aikana armahdetut on tuomittu yhdestä tai useammasta murhasta elinkautiseen vankeus (kuritushuone-)rangaistukseen. Kirjoituksen tekstiin on tätä artikkelia varten tehty vain muutamia pieniä, lähinnä toimituksellisia muutoksia. Yhteenveto * Elinkautisvankien määrä on lisääntynyt ja edelleen lisääntymässä. * Murhan määritelmä on muuttunut. Täytetyt murhat eivät ole lisääntyneet. * Murhan tyyppirangaistus on 80- ja 90-luvuilla ollut määräaikaisrangaistus. * Murhan tyyppirangaistus on vuosina 1993 ja 1994 ollut elinkautisrangaistus. * Elinkautisvangeilla yleensä on hyvin pieni rikoksen uusimisriski. * Elinkautisvankien rikostausta on erilainen kuin muiden vankien. * Elinkautisvangeilla on muita vankeja enemmän sosiaalisia siteitä. * Nuorilla elinkautisilla on tilastollisesti huonot edellytykset selviytyä rikoksetta. * Naisilla on hyvä selviytymisennuste (koskee myös muita vankeusvankeja). * Yksi 1980-1996 armahdetuista on syyllistynyt tähän mennessä uuteen henkirikokseen. * Vuosina 1980-1996 armahdetuista 8 on kuollut. * Vankiloiden, vahon ja KKO:n arviointien merkitys armahdusprosessissa selvitettävä. * Nyt vankiloissa olevilla elinkautisvangeilla on entistä huonompi selviytymisennuste. * Armahdetuista mahdollisesti toinenkin on syyllistynyt henkirikokseen. * Muutokset syyntakeisuuden määrittelyssä ovat lisänneet elinkautisvankien määrää. Elinkautisvankien selviytymisstrategioista saat tietoa Susanna Salinin tutkimuksesta Elinkautisvangit, joka ilmestyi 1996 VHKK:n julkaisusarjassa.