Vankeinhoitolaitokselle päihdestrategia Jukka Mäki Risto Ursinus arvioi (Uusi Kriminaalihuolto 4/98) kriittisesti vankeinhoitolaitoksen päihdestrategiaa peilaamalla ohjelmajulistusta vasten nykyistä vankeinhoidon tilannetta ja niitä peruskysymyksiä, joihin jokainen päihteistä irti yrittävä vanki – tai kuka tahansa päihteiden ongelmakäyttäjä törmää. Esille tulevat myös ne ongelmat, joita päihteiden vastaisen työn järjestäminen vankiloissa kohtaa. Mutta mitä vankeinhoitolaitoksen päihdestrategian toimintaohje vuosille 1999-2001 lopulta pitää sisällään ja mihin sillä pyritään? Risto Ursinus toteaa arviossaan, että päihdestrategia näyttää hyvältä, mutta että se on sitä vain päällisin puolin. Paljastuu, että ”...vankilat halutaan säilyttää kovina ja pelottavina paikkoina, joissa korostuu rankaisevuus ja kova kontrolli. Ei haluta nähdä asioita toisesta näkökulmasta.” Tällä toisella näkökulmalla Ursinus ymmärtääkseni tarkoittaa yhteiskunnan kokonaisvaltaista tehtävää ja vastuunottoa päihdeongelmaisistaan kuntoutuksen, tuen ja turvan järjestämisessä. Vieroituksen hoitaminen ennen vankilaan joutumista, jälkihoito ja tukipalvelut vapautuessa vasta ovat hyvää strategiaa. Aivan, päihderikollisuuden ehkäisy ja päihdeongelmasta toipumisen edistäminen yhteiskunnassa edellyttävät yhteistyötä ja työnjakoa. Kysymys on vain vuosikymmeniä maannut siinä, että kuka tämän kaiken maksaa ja kenelle se kuuluu. Miksi paljon puhuttu ja mainostettu wellfare-mix ei toimi? Vähemmistöryhmä, sektoriajattelu, asenteet ja moralismi, siinäpä se. Kokonaisuus, jolloin kustannuksista ei ole väliä. Siitä kai ei voi olla kysymys, etteikö tiedettäisi päihdeongelmien hoidon kannattavan aina – myös taloudellisesti. Päihdestrategia on vahvistettu, onko kaikki hyvin? Vankeinhoitolaitoksen toimintaohje päihteiden vastaiselle työlle on lähtölaukaus uudelle päihdestrategialle, jolla vankilat torjuvat päihderikollisuutta, ehkäisevät päihteiden käytöstä aiheutuvia haittoja ja tukevat vankeja rikoksettomaan ja päihteettömään elämäntapaan. Ennen hyväksymistään toimintaohje oli laajalla lausuntokierroksella mm. henkilöstöjärjestöissä. Ohjeessa esitetään vankeinhoidon päihteiden vastaisen työn päämäärät, toimintalinjat, toimintaperiaatteet ja tavoitteet. Nämä yleiset lähtökohdat on tarkoitus konkretisoida kuluvan vuoden aikana kunkin vankilan omassa päihdestrategiassa ja siihen liittyvässä toimintaohjelmassa. Asiasta on päätetty vankeinhoitolaitoksen ja vankiloiden välisessä vuoden 1999 tulossopimuksessa. Vankeinhoidolla on nyt selkeä ja johdonmukainen ajatus ja suunnitelma siitä, mitä päihteiden vastainen työ vankiloissa on. Itse asiassa juuri muuta ei sitten vielä olekaan. Strategia osoittaa vain suunnan. Kartalla sotakin suunnitellaan. Ratkaisevaa yksittäisessä tilanteessa on, miten ”vihollinen” kohdataan. Päihdeongelmainen ei toivu strategialla vaan teoilla, mutta huono strategia voi vesittää hyvänkin yrityksen. Mitä on päihdeongelman kohtaaminen? Ursinuksen mukaan merkitsevää on kuitenkin se, mitä käytännössä tehdään ja hallitaanko päihdeongelman luonne ja itse päihteiden vastainen työ. Tässä on viittaus henkilöstökoulutus- ja voimavaratarpeisiin. Varmasti myös melkoiseen asennemuutokseen vankeinhoitotyössä. Ratkaisevaa Ursinuksen mukaan, erityisesti päihdekuntoutuksen osalta, on se, onko vankeinhoidolla jotakin todellista tarjottavanaan ja saadaanko muu yhteiskunta siihen mukaan. Päihdehuollon asiantuntijan Antti Särkelän sanoin vankeinhoidon on kysyttävä strategiansa äärellä, ”miksi vangit luopuisivat päihteistä  ja elämäntavastaan, eli niistä elementeistä, joiden avulla he saavat tyydytystä ja pystyvät olemaan jotakin. Miksi he luopuisivat tästä ja lähtisivät kohti elämäntapaa, jota he eivät tunne, josta he eivät edes usko saavansa tyydytystä ja jossa elämäntavassa heillä ei ole minkäänlaista arvostettua asemaa. Miksi ihmeessä? Miten päihdeongelmainen vanki voisi viehättyä elämäntavasta, jossa ei ole enää viinaa, juhlimista, velttoilua, rötöstelyä, vaan työtä, köyhyyttä, arkista raittiutta, puurtamista?” Jaa-a. Ja sitten ihmetellään kun vanki ei ”motivoidu”. Vaikeaa se varmaan onkin, jos tällaiset ajatukset täyttävät mielen. Torjunta – päihdetyön lähtökohta Toisaalta, kun päihdeongelmaisen vangin, roistonkin kanssa rauhassa keskustelee ja kuuntelee, esille tulee helposti henkilön vaikeudet oman elämän hallinnassa, päihteiden käytössä, ihmissuhteissa, toimeentulossa, elämänsisällössä ja tarkoituksessa. Kaikki on sekavaa, jäsentymätöntä. Kysyttäessä päihdeongelmainen vanki tämän usein kuitenkin tiukasti torjuu. Tästähän se ammatillinen päihdetyö sitten lähtee. Kieltäminen ja torjunta, lupauksien antaminen ja rikkominen, retkahdukset, omaisten ja toisten vankien hyväksikäyttö ja painostus, kaupankäynti jne. ovat päihdetyön lähtökohtia. Ne ovat elimellinen osa päihdeongelman ja päihderikollisuuden luonnetta. Millä näitä noidankehiä sitten murretaan, ja miten asioissa päästään eteenpäin? Mikä auttaa? Ursinus mainitsee päihderiippuvuuden kehän murtajina varsin haastavia ja abstrakteja asioita, jotka ovat kuitenkin syvällä päihdeongelmaisen henkilön mielessä: kunnioituksen kokeminen ihmisenä, toivo tulevaisuudesta, vuorovaikutuksellinen ympäristö, itsensä monipuolinen kehittäminen, vankilakulttuurin murtuminen, ongelmien muuttuminen voimavaroiksi ja statuksen muutos. Kaikki asioita, joita ei myydä missään, vaan ne on itse ansaittava – useimmiten toisten tuella. Ilmeisesti listasta ei puutu kuin nämä klassiset: itsetunto, uskoontulo, nainen ja AA. Miltä strategia näyttäytyy tähän Ursinuksen kuvaamiin tekijöihin nähden? Ihan kohtuullisesti sanoisin. Onhan strategian lähtökohtana se, että ”päihteiden vastainen toiminta nivelletään kaikkeen vankeja koskevaan toimintaan, ja että tämä toiminta perustuu vankien tuntemukseen ja lähityön menetelmiin”. Tällä strategialla päästään käsittelemään myös Ursinuksen mainitsemia muutoksen avaimia. Päihdetyö osaksi vangin arkipäivää Toimintaohjeen mukaan tärkeintä on niveltää päihdenäkökulma järjestelmällisesti kaikkeen vankia ja vankeinhoitoa koskevaan toimintaan. Tavoitteena on, että vangin tullessa vankilaan hänestä laaditaan työ- ja toimintakyvyn arvio, jossa selvitetään myös vangin päihderiippuvuus ja huumeiden käyttö, sosiaaliset siteet ja elämäntilanne sekä laitosturvallisuuden tarve. Arvioinnin perusteella laaditaan vangin oma näkemys huomioon ottaen suunnitelma vangin rangaistuksenaikaisen toiminnan tavoitteista ja toteuttamisesta. Suunnitelmassa määritellään myös, mihin toimenpiteisiin ryhdytään vangin vapautumisen valmistelemiseksi. Tämä suunnitelma on, muiden tekijöiden ohella, keskeinen peruste päätettäessä vangin sijoittamisesta laitokseen ja eri toimintoihin, esim. päihdekuntoutukseen. Suunnitelma tarkistetaan tarvittaessa vangin edistymistä koskevan jatkuvan arvioinnin perusteella. Vangin rangaistuksenaikainen päihdehuolto, niin kuin muukin tarvittava psykososiaalinen kuntoutus ja vankilasta vapautuminen pyritään toteuttamaan yhteistyössä vangin kotikunnan ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Keppiä ja porkkanaa Rangaistuksen täytäntöönpanosta annettuun lakiin (RTL) tehtyjen muutosten astuttua voimaan esim. päihdekuntoutukseen sitoutunut vanki voidaan sijoittaa määräajaksi rangaistuslaitoksen ulkopuolelle päihdehuoltoon. RTL:iin on tulossa myös muutoksia, joilla lisätään vankeinhoitohenkilöstön toimivaltuuksia huumausainevalvonnassa. Huumausainerikollisuuteen syyllistynyt vanki voidaan sijoittaa ns. varmuusosastolle, tai eristää lyhyeksi ajaksi, jos hänen epäillään kuljettavan huumausaineita kehonsa sisällä. Ehdoksi laitoksesta poistumiselle tai perhetapaamiselle voidaan asettaa päihdetesti. Lisäksi vankilan johtaja voi päättää henkilöntarkastuksesta. Strategia täydentyy Kesällä julkaistaan vankeinhoitajille tarkoitettu päihdetyön opas ja aloitetaan päihdetyön seurantajärjestelmän laatiminen. Tarkoitus on myös tiivistää yhteistyötä päihteiden vastaisessa toiminnassa niin poliisin, kuntien kuin päihdehuollon kanssa. Myös olemassa olevat toimintaohjeet henkilökuntaa koskevien päihdeongelmien käsittelyssä täsmennetään. Niukat voimavarat sanelevat sen, että uusi päihdestrategia toteutetaan tekemällä vankeinhoitoa toisin kuin aikaisemmin, painottamalla eri asioita ja hakemalla yhteistyön ja työnjaon kautta lisävoimavaroja. Vankeinhoidon uusi aluejako avaa uusia näkymiä yhteisen työn tekijöille. Alueelliseen työnjakoon Vuoden alusta tapahtunut vankeinhoidon aluejako Etelä-Suomen, Länsi-Suomen ja Itä- ja Pohjois-Suomen vankeinhoitoalueisiin mahdollistaa vankiloiden välisen työnjaon päihteiden vastaisessa työssä. Näin voidaan esim. keskittää vieroitushoidon järjestäminen, portaistaa laitoskohtaiset kuntoutusohjelmat jatkumoksi tai sopia huumerikoksiin syyllistyneiden sijoittamisesta häiriöiden vähentämiseksi. Vankeinhoito tarvitsee päihteiden vastaisessa työssään yhteistyötä myös muun yhteiskunnan kanssa. Ehkäisevän työn osalta tarvitaan toimivat suhteet poliisiin, kuntoutustoiminnassa tarvitaan yhteistyötä kuntien, päihdehuollon ja Kriminaalihuoltoyhdistyksen kanssa. Vuoden 1999 aikana läänien sosiaali- ja terveysosastot tulevat tulossopimuksensa mukaisesti järjestämään työkokouksia edistämään yhteistyötä vankiloiden, kuntien ja muiden tahojen kanssa vankien ja erityisesti vapautuvien vankien sosiaalityössä. Tulossopimusjärjestelmä, niin vankiloiden ja vankeinhoitolaitoksen kuin vankeinhoitolaitoksen ja oikeusministeriön välillä, on se kanava, jota kautta tuodaan esille päihdetyön tarpeet, asetetaan tavoitteet sekä jaetaan voimavarat. Saatujen kokemusten pohjalta toimintaohje tullaan uudistamaan vuonna 2002. Huumeiden tulo ja vankiaineksen muutos Päihdestrategia voidaan nähdä myös vastauksena vankiaineksen muutokseen ja huumausaineiden tuloon vankiloihin. Selvitysten mukaan ainakin kolmannes vangeista on käyttänyt huumeita vankilassaoloaikanaan. Vankeja, joiden päärikos on huumausainerikos, oli 1.5.1998 lähes 16 % kaikista vangeista, kun vastaava luku viisi vuotta aikaisemmin oli noin viisi prosenttia. Lisäksi päihteet liittyvät yleensä saumattomasti melkoiseen osaan kaikkea rikollista toimintaa. Huumeongelma on siis nopeasti pahentunut. Ongelmien kasvun pysäyttämiseksi tarvitaan tehokkaita toimenpiteitä sekä vankiloissa että muualla yhteiskunnassa. Useissa EU-maissa huumevankien osuus on jo yli kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Muualla kasvu on johtanut mm. uusien vankiloiden rakentamiseen ja vankilaosastojen perustamiseen HIV-tartunnan saaneille ja metadonkorvaushoidossa oleville vangeille. Seuraamusjärjestelmässä tapahtuneet muutokset, erityisesti yhdyskunta-palvelujärjestelmän laajentuminen on johtanut siihen, että vankilassa olevat vangit ovat entistä useammin väkivaltarikoksista ja huumerikoksista tuomittuja moniongelmaisia uusijoita, joilla on vakavia elämäntaitojen puutteita. He ovat sekä tekijöitä että uhreja rikollisessa huumealakulttuurissa, joka on ilmentynyt mm. vankilasta käsin johdettuna huumerikollisuutena ja toisia vankeja pelkäävien vankien lisääntymisenä. Ongelmavankien kuntoutus kannattaa Vankien ongelmat elämäntaitojen hallinnassa ja päihteiden käytössä korreloivat uusintarikollisuuteen. On osoitettu, että opettamalla vangeille elämäntapoja ja kuntouttamalla heitä päihderiippuvuudesta uusintarikollisuutta voidaan vähentää, ja vapautuva vanki voidaan aikaisempaa paremmin integroida takaisin yhteiskuntaan. Vankeinhoidossa lisätään systemaattisesti vankien psykososiaalista kuntoutusta perinteisen työtoiminnan ja koulutuksen rinnalla. Keskeisenä ohjelmana on kanadalainen Cognitive Skills Training –toimintaohjelma, jolla voidaan laaja-alaisesti parantaa vankien rikoksetonta elämänhallintaa. Päihdeongelmaisille vangeille, seksuaalirikollisille sekä väkivaltarikollisille on kehitetty omia ohjelmia. Päihdetyö tehostuu vankiloissa Kun puhutaan vankiloiden päihdetyön tehostamisesta, mieleen tulee ensinnä yleensä vain valvonnan lisääminen. Jos halutaan pysyviä tuloksia, tehokkainta on tietenkin saada päihdeongelmainen vanki toipumaan. Retkahdukset kuuluvat asiaan samoin erilainen päihteisiin liittyvä vankilarikollisuus, on valvonta kuinka tiukkaa tahansa. Ehkä tarvitaan siis myös haittojen ehkäisyä? Ainakin päihteiden käytön myötä tarttuvat taudit tulisi ehkäistä. Tärkeintä lienee kuitenkin tarjota päihdeongelmaiselle vangille mahdollisuus toipumiseen. Vankeinhoitolaitoksen päihdestrategia sisältää neljä toimintalinjaa, joita toteuttamalla pyritään pitämään päihteet poissa vankiloista sekä tukemaan vankeja rikoksettomaan elämäntapaan: 1. Päihteiden tarjontaa sekä vankilasta ulospäin suuntautuvaa päihderikollisuutta estetään valvonnan, tutkinnan ja välittömän puuttumisen keinoin. 2. Päihteiden kysyntää vähennetään järjestämällä vangille turvallinen ja virikkeellinen ympäristö sekä edistämällä vangin valmiuksia rikoksettomaan ja päihteettömään elämäntapaan. 3. Päihteiden käytöstä aiheutuvia haittoja, jotka kohdistuvat käyttäjiin itseensä, muihin vankeihin, henkilökuntaan ja muuhun yhteiskuntaan, ehkäistään. 4. Yhteistyössä vangin kotikunnan kanssa turvataan päihdekuntoutukseen sitoutuneelle vangille mahdollisuus kuntoutukseen. Kokemukset mm. Ison Britannian vankeinhoidon huumestrategiasta kertovat siitä, että tulosten kannalta tärkeintä on juuri näiden eri toimintalinjojen tasapainoisuus. Yksi tie tavoitteen saavuttamiseksi ei riitä. Nyt vahvistetussa ohjeessa on asetettu lukuisia toimintalinjakohtaisia tavoitteita, mm. vartijoiden lähityön tehostaminen, tarkoituksenmukaisten tilojen aikaansaaminen, päihderikollisuuden estäminen, päihteettömyyttä edistävien toimintaohjelmien lisääminen sekä huumeiden käyttöön liittyvien tartuntatautien ehkäisy. Kuinka käy? Vankeinhoitolaitos on asettanut itselleen melkoiset tavoitteet päihdestrategiansa myötä. Onnistuminen ei kuitenkaan riipu yksin vankiloista ja vankeinhoitajista. Haaste on jätetty myös vankien kotikunnille ja muulle yhteiskunnalle. Jää nähtäväksi, vahvistaako vankeinhoitolaitos itselleen vielä seuraavankin päihdestrategian vuonna 2002, ja millaisen. Lähteet Vankeinhoitolaitoksen päihdestrategia, I osa. Toimintaohje vuosille 1999-2001. Vankeinhoitolaitos, Helsinki 1999.