1700-luvulla Suomeenkin vaikuttanut klassikko ilmestyi nyt Suomeksi Reima Luukkanen: kirjaesittely Cesare Beccaria: Dei delitti e delle pene (1764). Suomenkielinen laitos: Rikoksesta ja rangaistuksesta Vhkk:n julkaisuja 8/98. Kustantaja: Oy Edita Ab (146 sivua). Epätavallista ja kiehtovaakin on lukea yli 200 vuotta vanhaa teosta, joka ilmestyessään vaikutti nopeasti Suomenkin rikosoikeuteen, mutta joka vasta nyt on käännetty suomeksi. Nykyaikaisen rikosoikeuden oppi-isän, italialaisen Cesare Beccarian "Rikoksesta ja rangaistuksesta" oli aikansa radikaali pamfletti, jonka kirkko julisti kielletyksi kirjaksi. Siitä huolimatta siitä otettiin nopeasti useita painoksia ja monia käännöksiä. Kirja levisi laajalti Eurooppaan ja muutti maailmaa. Teoksen suomenkielisen laitoksen on italian kielestä kääntänyt Kai Heikkilä ja sen ovat toimittaneet Anne Koskela ja Marjaana Kempas. Maija Tuomikoski on laatinut teosta ja sen tekijää koskevan laajan esipuheen. Suomenkielinen laitos on omistettu ylijohtaja K. J. Långin elämäntyön muistolle. Punaisina lankoina teoksessa kulkevat valistusajan uusi ihmiskäsitys, käsitys yhteiskunnasta hobbeslaisena ihmisten välisenä  sopimuksena ja rikoksen erottaminen synnistä. Rikosoikeuteen tuotuna uudet näkemykset puhkoivat  tuolloin vallalla olleita uskontoon pohjautuvia keskiaikaisia valtio- ja oikeuskäsityksiä sovitusoppeineen. Hallitsijan valtaan ja Jumalan tahtoon perustuneen valtiokäsityksen tilalle kirjassa tuodaan sopimusyhteiskunta, jossa yksilön vapauksiin mielivaltaisesti vaikuttanut vahva hallitsija- ja tuomarivalta on ajettu alas rikosoikeudelliseksi yövartijavaltioksi. Valtio sai puuttua yksityisen ihmisen vapauteen niin vähän kuin mahdollista. Puuttumisen ja rankaisemisen piti perustua kirjoitettuun lakiin, eikä hallitsijan ja tuomareiden mielivaltaan, kuten silloin oli tapana. Rankaisemisen oikeutuksen Beccaria perusti Hobbesin sopimusteoriaan. Rikos on sopimuksen loukkaus ja rangaistus siihen liittyvä oikeuden menetys. Sen takia oikeudenkäytön tuli olla julkista, lain sekä rangaistusten piti olla samanlaisia kaikille ja ne oli suhteutettava tekoihin. Rangaistusten täytyi olla myös laissa säädettyjä siten, että ne olivat ennakoitavissa. Rangaistusten tarkoitus voi Beccarian mielestä olla vain "estää syyllistä tekemästä lisää vahinkoa muille kansalaisille ja ehkäistä muita tekemästä samanlaisia rikoksia". Kaikkiaan Beccaria vaati silloisen vanhentuneen lainsäädännön tilalle uutta, loogista ja inhimillisempää lainsäädäntöä, jonka tavoitteena on rikosten ennalta ehkäisy. Beccarian näkemykset olivat pahasti ristissä vallalla olleiden käsitysten ja oikeudenkäytön kanssa. Niiden mukaan rikos oli loukkaus hallitsijaa ja Jumalaa vastaan. Sen takia rankaisemiseen sisältyi sovitusajatus, joka oikeutti kidutuksen. Kirkkoon ja uskontoon kohdistuneista rikoksista rangaistiin ankarammin ja usein kuolemalla. Aateliset nauttivat lain edessä erivapauksia ja saivat maksaa rahalla siinä, missä köyhä selkänahalla. Kidutuksen oikeudelta pohja pois Suurin aatteellinen ja teoreettinen ero kirjan ja vallinneen lainkäytön välillä on suhtautumisessa kidutukseen ja kuolemanrangaistukseen. Molemmat olivat tuolloin yleisesti käytössä. Beccaria otti niiden oikeutuksen suurennuslasin alle ja osoitti teoksessaan perusteiden ristiriitaisuudet. Kidutuksen tarkoitus oli saada paitsi lainrikkoja kertomaan totuus, myös poistaa rikoksen tekoon liittyvä häpeä. Tämä käsitys oli seurausta rikoksen rinnastamisesta syntiin, joka voitiin sovittaa kärsimällä kiirastulessa. Teoksessa pidetään naurettavana sitä, miten moraaliin pohjautuva häpeä voitaisiin poistaa tuskalla, joka on aistihavainto. Beccaria vaati kidutuksesta ja muista ankarista rangaistuksista luopumista, koska näki niiden johtavan vain raakuuden kierteeseen. Julmien rangaistusten seurauksena yhteiskunnalliseen ilmastoon imeytyi raakuuden henki. Se kovettaa mieliä, tekee ihmiset immuuniksi ja ankarat rangaistukset pitäisi korvata vielä ankarammilla. Kiduttamisen tilalle Beccaria esitti rankaisemisen varmuutta ja rikoshyödyn menettämistä. Kuolemanrangaistuksen Beccaria näki oikeudettomana "kansakunnan sotana yksittäistä kansalaista vastaan". Hän piti sitä yhteiskuntasopimuksen vastaisena, koska sopimuksella kansalaiset olivat luovuttaneet palan vapauttaan yhteiskunnan käyttöön. Kenenkään tarkoitus "tuskin oli uhrata korkeinta inhimillistä hyvää, omaa elämäänsä" yhteiskunnalle. Kuolemanrangaistuksen tilalle teoksessa esitetään elinikäistä pakkotyötä. Mielipidevainoista puolella suulla Oikeudenmukaisuuden Beccaria määritteli lyhyesti "välttämättömäksi siteeksi, joka yhdistää toisiinsa ihmisten edut". Hän piti kaikkia sellaisia rangaistuksia epäoikeudenmukaisina, joilla pyrittiin muuhun kuin turvaamaan tämä side. Kovin tarkkaan ei tätä päätelmää tarvitse lukea, kun huomaa sen sopineen hyvin huonosti yhteen vallanpitäjien ja kirkon harjoittamien mielipidevainojen kanssa. Teoksessa palataan myöhemmin asiaan puolella suulla lyhyessä luvussa, jossa puhutaan "tietynlaisista rikoksista". Beccaria mainitsee tässä yhteydessä polttoroviot ja yhteiskunnan halun yhdenmukaistaa ihmisten ajatuksia. Perään kirjoittaja antaa ymmärtää, että "aika, paikka ja aihe" estävät puhumasta asiasta enempää. Aika oli 1700-luvun puoliväli ja paikka Italia sekä sen lainsäädännöllisesti takapajuinen Milano. Siellä asunut aatelisperheen poika Cesare Beccaria (1738-1794) kirjoitti teoksensa 26-vuotiaana. Kun muualla Italian niemimaalla oli uudistettu lakeja, niin Milanon lait olivat tuolloin vielä peräisin 1500-luvulta ja osin 500-luvulta. Voimassa olevia rangaistuksia olivat mm. käden leikkaus ja kaleeriorjuus, ja kuolemanrangaistusta käytettiin yleisesti. Kuolemaan tuomittiin sellaisista "tietynlaisista rikoksista", kuten pyhäinhäväistyksestä, harhaoppisuudesta ja noituudesta. Usein kuolemaan tuomittiin myös varkaudesta, kaksintaistelusta ja rahanväärennöksestä. Kaupungissa oli julkisia teloituksia keskimäärin kerran kuukaudessa. Lainkäytön kulmakiviksi Beccarian pamfletti vaikutti paitsi tässä ympäristössä, myös muualla nopeasti ja viritti Euroopan lehdistössä laajan keskustelun. Kahden vuoden sisällä kirjasta oli otettu jo 6 painosta ja se käännettiin useille Euroopan kielille. Teos sysäsi liikkeelle useissa maissa vanhentuneiden ja epäinhimillisten rikoslakien uudistustyön. Kidutus poistettiin monista maista ja kuolemanrangaistuksen käyttöä supistettiin. Monet Beccarian ajatukset vakiinnuttivat myöhemmin asemansa länsimaisen lainkäytön kulmakivinä. Sellaisia ovat mm. kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä, oikeudenkäytön julkisuus, syyttömyysolettama, tuomioiden perustuminen tiukasti kirjoitettuun lakiin ja rangaistusten ennakoitavuus. Vallanpitäjillä on kautta historian ollut tapana palkita hyvät kirjat erilaisilla rangaistuksilla. Beccariankaan kohdalla ei tehty poikkeusta. Vatikaanissa oli osattu lukea teoksesta paitsi rivit, myös puolella suulla kirjoitetut rivien välit. Rikoksesta ja rangaistuksesta –teos liitettiin kirkon kiellettyjen kirjojen luetteloon ja Beccaria leimattiin "kristinuskon viholliseksi ja vaaralliseksi sosialistiksi." Heikosta terveydestä kärsinyt Beccaria kuoli 54-vuotiaana ja hänet haudattiin hiljaisuudessa. Beccaria rehabilitoitiin vuonna 1962. Ruotsi - Suomessa poistettiin kidutus ja kuolemanrangaistusta vähennettiin Beccarian teoksesta ja siitä virinneestä keskustelusta on vedettävissä suora yhteys Ruotsi-Suomessa kirjan ilmestymisen jälkeen kymmenkunta vuotta myöhemmin tapahtuneeseen kidutuksen poistamiseen ja kuolemanrangaistuksen käytön vähentämiseen. Yhteyden tekijänä oli Kustaa III rikoslakireformillaan. Vuonna 1772 hallitsijakautensa aloittanut kuningas pyrki profiloitumaan valistusajan suurena hallitsijana. Hänen rikoslakireformiaan voidaankin pitää pohjoismaisena vastineena niille monille Manner-Euroopan valistuneiden itsevaltiaiden rikoslakiuudistuksille, jotka Beccarian teos sysäsi liikkeelle. Kustaa III aloitti hallitsijakautensa kieltämällä ensi töikseen kidutuksen. Viisi vuotta myöhemmin hän esitti säätyvaltiopäiville kuolemanrangaistuksen poistamista lähes kokonaan. Tuolloin se voitiin tuomita kaikkiaan 68 rikoksesta. Tyypillisiä kuolemalla rangaistavia rikoksia olivat törkeät henkirikokset, ryöstö sekä kolmin- ja nelinkertainen varkaus. Kuolemalla voitiin rangaista myös Jumalanpilkkarikoksista, noituudesta ja siveellisyysrikoksista. Säädyt karsivat kuninkaan esitystä tuntuvasti ja jättivät kuolemanrangaistuksen voimaan yli 50 rikoksesta. Kuolemalla rangaistaviksi jäivät mm. rikkomukset Jumalan lakia vastaan sekä yleiseen yhteiskuntarauhaan ja turvallisuuteen kohdistuneet rikokset. Vaikutus jäi vähäiseksi Kustaa III:n rikoslakireformin vaikutus rangaistuskäytäntöön jäi vähäiseksi, sillä oikeuskäytännössä oli oltu askel edellä. 1700-luvun puolivälistä lähtien oli rangaistuksissa kuljettu lievempään suuntaan. Tutkimuksessaan "Teilipyörästä terapiaan" (1982) Tapio Lappi-Seppälä pitää reformin olennaisena merkityksenä sitä, että lainsäädäntö saatettiin sille tasolle, johon taajaan harjoitettu lieventäminen oli rangaistuskäytännön jo aiemmin saattanut.